John r käveli yliopiston käytävää pitkin luokkasaliin

21.
Pitkä mies siveli mustaksi värjättyä, huolellisesti leikattua partaansa, osa pituudesta tuli hänen hyvin lankattujen kenkiensä tarkoituksellisen paksuista koroista. Pituus ja huoliteltu ulkoasu lisäävät luonnollista arvovaltaa, ja se oli toisinaan hyvin tarpeellista asiakkaiden kanssa keskustellessa - hänen alallaan kaikki riippui uskottavuudesta. Mies nosti kätensä silmälasiensa paksulle muovisangoille tarkentaen kaksiteholasiensa asentoa voidakseen helpommin lukea kädessään pitelemänsä kirjeen. Miehen ilme ei muuttunut hänen laskiessaan kirjeen pöydälle. Vain suupielien ryppyjen hienoisesta syvenemisestä ja silmäkulmien aavistuksenomaisesta tiukkenemisesta saattoi päätellä, ettei kirjeen sisältö ollut lainkaan miellyttävä. Hän katsoi kahta pöydän ympärillä seisovaa huolestuneen näköistä miestä.

»Meidän on parasta soittaa Karlssonille ja kutsua myös Carter paikalle.»

Molemmat nyökkäsivät, he olivat lukeneet viestin jo ennen Per Bromania.

»Per, mikä on ensivaikutelmasi. Onko tuo katteeton uhkaus vai onko siinä takana jotain?» silmälasipäinen ja harmaatukkainen mies, toinen näistä Per Bromanin yllätysvieraista, kysyi.

»Kyllä tämä valitettavasti pitää ottaa tosissaan. Kirjeessä mainitaan yksityiskohtia, jotka on voitu saada selville vain suunnitelmistamme.»

»Karlsson lupaa olla paikalla noin viidessätoista minuutissa. Carteria en saanut langanpäähän, mutta jätin viestin vastaajaan», ikkunan luokse soittamaan siirtynyt toinen miehistä ilmoitti.

Broman oli ymmällä: Karlsson oli vakuuttanut, ettei tietoja mitenkään olisi voitu lukea siltä tikulta, jonka hän toi Tallinnasta, mutta jos ei sieltä niin kuinka?

Noin kymmenen minuutin päästä miehet kuulivat Karlssonin auton pysähtyvän talon pihaan. Liikenne oli ollut hiljainen ja Karlsson oli ajanut lievää ylinopeutta. Parin minuutin päästä hän kolkutti ulko-oveen. Broman viittasi hänet istumaan ja ojensi sanaakaan sanomatta hänelle kirjeen luettavaksi.

Karlsson otti kirjeen käteensä ja arvioi kirjaston tuoleja. Erittäin pehmeän näköinen syvä nojatuoli kyllä houkutteli, mutta Karlsson arveli, ettei omin avuin pääsisi siitä ylös. Hän valitsi kovemman nahkatuolin, aidon vanhanaikaisen, tummanruskean kirjaston nojatuolin, kaivoi pikkutakkinsa sisätaskusta lukulasien kotelon ja laittoi lasit silmilleen. Muiden odottaessa hän luki huolellisesti kirjeen.

»Olet näemmä saanut kiristyskirjeen. Joku väittää voivansa todistaa, että meillä - siis meillä! - olisi yhteyksiä rikollisiin tahoihin ja että suunnittelisimme jotain laitonta operaatiota. Naurettavaa. Vaatii miljoonaa, ja vielä euroja - ei minulla ainakaan sellaisia rahoja ole. Millä tämä henkilö muka mitään todistaa? Minusta tämä on puhdasta arvailua. Jätetään huomiotta.»

Sen enempää Broman kuin hänen ystävänsäkään eivät yhtyneet Karlssonin päätelmään. Broman selvensi tilannetta:

»Ne numerosarjat siinä alareunassa. Molemmat ovat niitä pankkitilinumeroita, joilla raha on tarkoitus siirtää. Tarkistin ne, ja ne ovat oikein. Samoja kuin tuomassasi USB-tikun tiedostossa.»

Karlsson katsoi kirjettä uudestaan. Hän ei ollut tiennyt käytännössä mitään USB-tikun sisällöstä, mutta nyt ymmärsi sekaantuneensa johonkin laittomaan ja että hänen uskottiin tietävän saman kuin muutkin läsnäolijat. Broman ei ollut silloin siellä lounaalla. Broman luuli, että hänelle olisi kerrottu. Karlsson päätti olla näyttämättä ettei tiennyt. Enää tässä vaiheessa hän ei voisi kertoa, että joutui mukaan vahingossa. Kirjeen alareunassa oli kaksi numerosarjaa. Jos ne olivat johonkin rahansiirtoon käytettäviä oikeita pankkitilinumeroita, niin silloin kiristäjillä todellakin oli tietoja. Numerosarjat oli mainittu kirjeessä juuri sen osoittamiseksi, että kiristäjän uhkaus ei ollut tyhjä.

»Mistä nämä numerosarjat on voitu saada?»

»Joko Viron päästä tai sitä kauempaa, sieltä missä operaation tekninen osuus on suunniteltu, tai sitten joku on kopioinnut sen USB-tikun, jonka kävit hakemassa Tallinnasta», Broman selitti: »Meidän puolellamme vain minulla on tiedossa tuo informaatio, ja sen on hyvässä tallessa, joten täältä tieto ei ole voinut vuotaa.»

Karlsson ei kommentoinut Bromanin uskoa omiin suojamenetelmiinsä, mutta liika luottamus on aina vaarallista.

»Nuo ensimmäiset mahdollisuudet ovat uskottavampia. Tikkuhan oli salattu. Vaikka sen olisi joku kopioinut, niin eihän tietoja olisi kuitenkaan saatu auki.»

Per Broman antoi Johan Karlssonille tulosteen eräästä web-sivusta.

»Meillä on riittäviä syitä ajatella, että tiedot olisivat kuitenkin tuolta USB-tikulta, ja meillä on kandidaattikin henkilölle joka tikun olisi kopioinut.»

Karlsson luki tulosteen web-sivusta ja katsoi sen päivämäärää. Uutinen oli aivan tuore. Luottamuksellista tietoa oli taas vuodettu Internetiin. Dokumentin valokopio ja hänen nimikirjaimensa dokumentin lähetyslistassa. Mahdotonta! Karlsson huudahti Hänellä oli tämä projektin väliraportti mukanaan Helsingissä ja se on edelleen hänen salkussaan. Ei sitä ole häneltä kukaan voinut varastaa.

»Ei varastanut vaan valokuvannut. Heillä ei ole alkuperäistä, vaikka teksti niin väittääkin. Joku on valokuvannut raportin salkustasi.»

Karlssonin mieleen tuli epäilys, joka hänellä oli Helsingin seminaarissa. Hän oli keskustellut luennon jälkeen yleisön kanssa, ja hetken hän oli kuvitellut, että nuori nainen käveli saliin hänen salkkunsa kanssa. Kun hän oli päässyt tarkistamaan, hänen salkkunsa oli tallella. Olisiko se voitu vaihtaa, ja sitten vaihtaa takaisin?

»Osallistuiko seminaariin ketään epäilyttäviä henkilöitä?» Broman kysyi.

Karlssonin mieleen tuli Joanna Nowak - tai eihän Nowak alunperin ollut ruotsalainen, mutta asui Ruotsissa. Nowak oli ollut useilla hänen luennoillaan ja työskennellytkin vähän aikaa hänen ryhmässään. Hän oli jo Helsingissa ihmetellyt, miksi nainen oli seminaarissa. Ja se nainen, joka oli kantanut hänen salkkunsa näköistä salkkua, se oli Nowak. Nowak ja joku tutun oloinen mies olivat istuneet vierekkäin. Luennon jälkeen mies tuli juttelemaan eikä Karlsson meinannut päästä hänestä mitenkään eroon. Silloin Karlsson ei muistanut miehen nimeä, mutta tutun tuntuinen hän oli. Sehän oli Lars Johansson! Johansson, eikä kuitenkaan aivan Johansson. Silmälasit päässä, jotain muutakin outoa. Hän tapasi Lars Johanssonin kirjakaupassa lauantaina! Selvä kuvio. Lars Johansson oli tunnettu eikä kovin toivottu henkilö.

»Kaksi. Lars Johansson, hän on tietääkseni yksi näistä luottamuksellisen tiedon vuotajista, tunnen hänet luennoiltani; ja Joanna Nowak, ollut kursseillani ja pari vuotta sitten tutkimusryhmässäni harjoittelijana. Istuivat vierekkäin. He sen tekivät yhdessä.»

»Lars on mielenkiintoinen tapaus: omasta mielestään tutkiva journalisti, huhujen mukaan hän varastaa salaisia tietoja ja vuotaa niitä Wikileaksille, ja nykyään sille omalle vuotosivustolleen.»

Karlsson ei silti uskonut teoriaan:

»Mutta vaikka nyt oletettaisiinkin, että Johansson ja Nowak olisivat kopioineet USB-tikun Helsingin matkalla jossain välissä, niin he eivät olisi saaneet sitä avattua. Tikku oli salattu vahvalla salauksella.»

Broman myönsi, että vahvan salauksen pitäisi riittää. Mutta Johansson saattaa osata purkaa tuon salauksen. He olivat löytäneet tällaisen artikkelin. Se on varsin tuore. Uusi lähestymistapa salaukseen käytetyn algoritmin rikkomiseen.

Karlsson luki artikkelia varsin pitkään:

»Ei tämä riitä. Tämä on vain pieni kontribuutio alueeseen. Teoreettinen haavoittuvuus, näitä kryptologit aina julkaisevat. Ei teoreettisesta haavoittuvuudesta usein seuraa mitään. Ei se tarkoita, että Johansson käytännössä saisi mitään salausta auki.»

Broman oli kuitenkin jo päättänyt asian. Hän myönsi, että Karlsson varmaan oli oikessa, mutta he eivät voineet ottaa mitään riskejä. Jotain kautta tiedot ovat vuotaneet. He tutkisivat kaikki mahdollisuudet ja tässä tapauksessa se tarkoittaa, että Johansson tulee pysäyttää. Joka tapauksessa Johansson on melkoinen riesa.

Talon pihalle pysähtyi toinen auto. Ajajan paikalta nousi noin neljissäkymmenissä oleva komea mies: pitkä, urheilullinen, teräksenharmaat silmät, säännölliset piirteet.

»Carter juuri saapui,» Karlsson sanoi.

Carter lukitsi autonsa avaimenperällä. Jotain oli suunnitelmassa mennyt pieleen, koska hänet oli kutsuttu hätäkokoukseen. Hän ei aikonut ajatella asiaa vielä. Sen aika olisi muutaman sekunnin päästä kun hän avaisi talon oven. Nyt hän halusi puhdistaa mielensä ajattelemalla jotain muuta.

Carter kaivoi rintataskustaan tupakka-askin ja sytytti tupakan. Ensimmäinen henkisauhu rauhoitti hänen mielensä. Talo oli kaunis ja kauniilla paikalla meren rannalla. Vapaa-ajan veneiden laituri näkyi vasemmalla. Vieno tuuli puhalsi mereltä tuoden kaislantuoksua. Näin keskipäivällä aurinko lämmitti jo mukavasti. Hiekka narahteli hänen kenkiensä alla. Kaukana lensi pari lokkia. Sillalta kuului autojen melua. Hän oli valmis ottamaan vastaan haasteet. Hän tumppasi savukkeen maahan ja astui ripeästi sisälle taloon.

»Teillä on täällä jonkinlainen hätäkokous. Mitä on tapahtunut?»

Griffith selitti tilanteen Carterille ja kertoi hypoteesinsa siitä että Lars Johansson, apurinaan Karlssonin opiskelija Joanna Nowak, olisi voinut kopioida USB-tikun. Johansson olisi ehkä voinut avata tikun salauksen. Se selittäisi kuinka kiristäjillä olisi tiedot, mutta muitakin selityksiä toki olisi.

»No, kai meidän täytyy ottaa huomioon kaikki mahdolliset tavat kuinka data on saatu. Meidän siis tulisi löytää Lars Johansson, ottaa hänet vangiksi ja kuulustella. Järkevää, mutta ei ei helppoa. Jos hän haistaa, että häntä etsitään, niin en usko että löydämme häntä kovin helposti. Aikaahan on vain kolme viikkoa. Sen ajan pystyy helposti piileskelemään.»

Broman näytti huolestuneelta. Karlsson koki koko tapauksen syytteenä itseään kohtaan. Häneltähän USB-tikun sisältö oli varastettu, jos se nyt niin oli tapahtunut, mutta niinhän Broman sen ajatteli tapahtuneen. Karlsson tiesi yhden menetelmän, jonka avulla olisi ehkä mahdollista löytää Johansson nopeasti, mutta silloin hänen pitäisi käyttää eräitä suhteitaan, joita hän ei mielellään käyttäisi. Niissä oli suuri riski joutua itse kiinni. Nyt hän kuitenkin ehdotti juuri sitä tapaa:

»Voisimme saada poliisin etsimään Johanssonia mikäli hän tekisi jonkin riittävän vakavan rikoksen.»

»Johansson ei tietenkään tähän hätään itse tee mitään rikosta, joten arvaan, että tarkoitat hänen lavastamistaan rikolliseksi. Toiseksi, poliisi ei antaisi meille tietoja emmekä saisi Johanssonia kuulusteltavaksi, paitsi tietenkin jos rikos olisi...» Carter sanoi.

»Terrorismia, jolloin pääsisit tietoihin käsiksi», Karlsson jatkoi. »Voisimme lavastaa Johanssonin pommi-iskun tekijäksi. Pommin ei tarvitsisi edes räjähtää. Riittäisi että poliisi kävisi tosissaan etsimään Johanssonia. Onnistuisiko sellainen, Ron.»

»Pienen pommi-iskun lavastus? Jaa. Tänään on sunnuntai. Tapaan muutenkin joitakin kavereita. Kyllä se tänäänkin voi onnistua. Anna pari-kolme tuntia. Jos ei tänä iltana niin huomenna ainakin.»

Broman kysyi miten he saisivat Johanssonin poliisin käsistä kuulusteltavaksi, jos poliisi nyt sitten tarttuisi tähän syöttiin ja löytäisi Johanssonin lyhyen ajan sisällä, mikä sekään ei ole varmaa ja eikö poliisi toteaisi, että Johansson on syytön.

Karlsson totesi, ettei heidän tarvitse itse kuulustella Johanssonia. Poliisi voi kuulustella Johanssonia ja myöhemmin todeta hänet syyttömäksi pommiuhkaan. Riittää, että he antavat poliisille kontaktinsa kautta vihjeen, jolla saavat poliisin kuulustelemaan asiat joita he haluavat. Eihän siihen tarvita kuin että Karlsson käy kertomassa vahvat epäilyksensä siitä, että Joanna Nowak olisi varastanut tietoja hänen salkustaan Lars Johanssonille. Tuolle webbisivulle vuodetussa dokumentissa on Karlssonin alkukirjaimet ja hänellä on alkuperäinen. Varmasti hän saa poliisin tutkimaan dokumenttien varastamista ja kuulustelemaan saiko Johansson rikki salauksen. Jos jotain paljastuu, he saavat kontaktinsa kautta tiedon siitä riittävän ajoissa.

Per Broman näytti edelleen huolestuneelta. Poliisin mukanaolossa oli aina vaaransa.

»Onko varma, ettei poliisi käy tutkimaan asiaa meidän kannaltamme haitalliseen suuntaan?»

Karlsson punnitsi vaihtoehtoja. Oli mahdollista, että joku poliisissa kävisi tutkimaan asiaa liian tarkasti. Toisaalta, useita tapauksia oli aiemmin haudattu.

»Jos asiat kehittyvät siihen suuntaan, niin juttu voidaan siirtää poliisilta turvallisuuspoliisille», Carter sanoi. »Siellä meillä on hyviä kontakteja.»

Miehet pohtivat ehdotusta eri puolilta. Siinä oli melkoiset riskit. Poliisin ottaminen mukaan tutkimuksiin saattoi helposti johtaa vaikeuksiin. Toisaalta Carter oli oikeassa. Yleensä asiat voitaisiin järjestää parhain päin, mikäli käskyt tulisivat riittävän korkealta taholta. Aikaa ei ollut paljon jäljellä. Punnittuaan vaihtoehtoja miehet päätyivät kannattamaan ehdotusta.

»Käydään nyt pitämässä se palaveri», Broman totesi.

22.
Per Broman pyysi heitä siirtymään alakertaan, jossa hänellä oli sopivampi tila. Karlsson seurasi joukon mukana. Hän huomasi kuinka toinen vanhemmista miehistä vilkaisi ensin häneen ja sitten Bromaniin. Tämä nyökkäsi lyhyesti. Enempää Karssonin osallistumisesta kokoukseen ei keskusteltu.

Alakerrasta löytyi kapea käytävä, joka kääntyi suorassa kulmassa. Karlsson käveli viimeisenä neuvotteluhuoneeseen. Kaksi vanhempaa miestä istuutuivat vierekkäin. Broman seisoi taulun edessä ja yritti löytää toimivaa tussia. Kahdesta ensimmäisestä ei jäänyt valkealle taululle kuin heikko viiva. Karlsson kokeili tuolin tukevuutta. Ehkä siihen uskaltaisi istua. Broman yritti turhaan pyyhkiä taululle aiemmin punaisella tussilla kirjoitettuja merkintöjä.

»Olisiko spriitä jossain», Karlsson yriti olla avuksi. »Tuo on näemmä pysyvällä tussilla piirretty.»

»Jossain sitä on», Broman sanoi etsien kaapista valkoisen muovipullon ja paperipyyhkeen. Taululla oleva kirjoitus levisi punaiseksi läiskäksi paperipyyhkeen kosketuksesta.

»Saa kelvata nyt, »Broman sanoi. »Kyllä tästä lukemaan pystyy.»

Karlsson löysi pöydältä mustan vesiliukoisen tussin, josta vielä näytti tulevan väriä. Hän ojensi sen Bromanille, joka alkoi heti piirtää kaaviota.

»Vessa on käytävältä oikealle, jos joku tarvitsee, ennen kuin aloitetaan», Broman opasti.

Karlsson lähti, vaikkei olisi tarvinnutkaan. Suljetun oven takana hän huokaisi syvään ja hörppäsi vettä raanasa. Peilistä katsoivat väsyneet kasvot. Mitä hän oli tekemässä ja miksi? Jos tämä kehittyisi vaaralliseen suuntaan, hän ainakin vaihtaisi heti puolta. Näiden miesten toimissa oli liikaa riskejä - hän oli aina karttanut riskejä. Karlsson sulki vessan oven takanaan.

Broman oli saanut piirrettyä kaavionsa Karssonin palatessa huoneeseen. Esitystään hän ei vielä ollut aloittanut, sen Karlsson olisi kuullut.

»No, mitä sä olet siihen nyt taiteillut?» toinen vanhemmista miehistä kysyi.

»No niin, tämä tässä on siis...»

Broman katsoi vielä arvioiden kaavioonsa ja kääntyi yleisöönsä päin:

»Yleensähän tämä menee niin, että ensin pankki ottaa lainaa ja lainaa rahat eteenpäin. Lainaa saa helposti ja hinnat nousevat. Osa annetuista lainoista on hyviä, osa huonoja. Jos huonoja lainoja ei saada takaisin, niin pankki ajautuu ongelmiin ja joutuu vaatimaan hyviäkin lainoja takaisin, josta seuraa vaikeuksia aivan kunnollisille lainan ottajille. Jotta niin ei kävisi, valtio tulee avuksi, pelastaa pankin ja huonoista lainoista muodostetaan roskapankki. Jos valtio ei aluksi halua pelastaa pankkia, niin sitä painostetaan kunnes ei jää muuta mahdollisuutta. Roskapankki sitten pyrkii saamaan takaisin sen minkä huonoista lainoista voi saada. Lainaa ei enää saa ja hinnat laskevat. Huonot lainanottajat poistetaan pelistä. Markkinat tervehtyvät. Säätelyä kiristämällä estetään jatkossa tuollaisten tilanteiden syntyminen. Näinhän klassinen pankkiryöstö yleensä tehdään. Tehdäänpä tämä nyt fiksummin.»

Missä tuossa on pankkiryöstö? Karlsson mietti. Noinhän sen pitäisikin mennä. Raha todella katoaa: huonot lainat ovat huonoja, rahat on kulutettu, niitä yritetään saada takaisin. Ei siinä kukaan rahoja ryöstä. Vai voisiko se olla siten, että huonot lainat eivät olleekaan huonoja vaan raha oli saatu talteen. Silloin ei pidä päästää valtiota tai roskapankkia tutkimaan, minne se raha on piiloitettu. Yksinkertaisinta se on, jos tiedot huonoista lainoista, kenelle on annettu ja kuinka paljon, saadaan katoamaan. Tämä vaatisi tarkan ajoituksen, jotta rahansiirroista ei ehditä tehdä ilmoituksia minnekään. Pankki siis osoittautuu varattomaksi, kukaan ei tiedä minne raha katosi, muutamaa avainhenkilöä epäillään, mutta he ovat sopivasti kuolleet tai kadonneet. Etuna on, että nämä mukamas huonot lainanottajat säilyvät moitteettomina ja voivat tehdä vastaavan tempun myöhemminkin. Mutta ei, tämä olisi liian alkeellista. Siinä jäisi kiinni. Broman tarkoittaa klassisella pankkiryöstöllä jotain muuta. Karlsson ei uskaltanut kysyä ettei olisi osoittantunut aivan tyhmäksi. Broman poimi taas tussin käteensä ja jatkoi esitystään:

»Tästä seuraavasta laadin monta varianttia, mutta tämä on minun suosikkini.»

Broman piirteli taululle joukon palleroita ja nuolia. Karlsson ei tajunnut kaavion ideaa, mutta kaksi vanhempaa miestä naureskelivat tietävän oloisena.

»Sitten tästä voidaankin jatkaa vaikka näin», Broman hymyili.

Karlsson ei pystynyt seuraamaan, mutta jollain tavoin valtion tukirahat katosivat mustaan aukkoon. Korkoja laskettiin ja nostettiin. Yritysten kursseja vedätettiin ylöspäin jos ne vähensivät väkeä ja toimintaa jossakin ja lisäsivät sitä toisaalla. Kaikessa tässä oli jokin pahanenteinen logiikka takana ja se johti talouden uudelleenjärjestelyyn.

»Nyt sitten painostetaan valtiota antamaan lisää tukea. Nyt se on jo paljon helpompaa, koska jo kerran tuettiin. Tätä uutta summaa ei enää kerrota, joten tähän ensimmäiseen sopimukseen laitetaan lisäavustuksen pykälä muotoiltuna näin.»

Broman heitti tekstiesityksen koneeltaan seinälle. Summaa ei siis tarvitse laikaan hyväksyttää. Niin Karlsson sen ymmärsi.

»Jos sitten vaaditaan takuita valtion tuelle, niin takuut muotoillaan näin. Ne maksavat enemmän eivätkä anna mitään lisäsuojaa.»

Karlsson luki toisen tekstin. Broman näytti olevan oikeassa. Alkuperäinen huonoilla lainoilla saatu summa oli kasvanut kymmenkertaiseksi.

»Ja tässä on sitten tämän suunnitelman kauneus: tämä raha syötetään uudestaan sisään tätä kautta.»

Broman veti kaavioonsa uuden nuolen. Karlsson arvasi, että se taas moninkertaistaisi voitot. Toinen vanhemmista miehistä väitti, että kaikki mitä Broman oli esittänyt, on aivan tavallisia kerrannaisvaikutuksia. Niillä ei voi satakertaistaa summaa, korkeintaan kaksin- tai kolminkertaistaa. Broman pyysi häntä ajattelemaan judoa. Pieni horjautus, liikkeen vahvistus, suurikin mies kaatuu mitättömällä voimalla. Tässä suunnitelmassa kerrannaisvaikutuksista on tehty täsmäase. Broman laittoi tussin pöydälle ja selvästi odotti aploodeja.

»Sinä tarvitset tavattoman tarkan ajoituksen, rahan pitää siirtyä todella nopeasti ja kitkatta», toinen vanhemmista miehistä lausui mietteliäänä. »Klassinen menetelmä on turvallisempi.»

Kumpikaan miehistä ei silti näyttänyt hylkäävän ajatusta. Karlssonilla ei ollut kommentoitavaa. Kyllä se varmasti toimii. Tämä seurauksena Bromanin asema nousisi vielä nykyistäkin korkeammaksi ja hänellä olisi tärkeä tukija. Karlsson luotti Bromanin ajatuksiin. Oli luottanut siitä asti kun Broman oli antanut hänelle henkilökohtaisen lainan ensiasunnon ostoon. Se oli rankkaa aikaa silloin parikymmentä vuotta sitten. ja kaikki ne matkat. Vaimollehan se oli kovaa aikaa myös. Kumpikaan ei saanut juuri nukuttua ensimmäisen lapsen synnyttyä. Samaan aikaan piti keinutti lapsen kehtoa ja tarkistaa opiskelijoiden harjoitustöitä. Se asunto meni sitten eron myötä. Naisjuttuunhan se liitto kaatui. Kaksi vuotta kesti. Siihen aikaan hänellä oli niitä naisia useammassakin kaupungissa. Lapsiakin tuli. Hän vielä tapasi lapsiaan toisinaan. Broman oli niitä harvoja, joille hän oli lapsista kertonut. Ei nykyinen vaimokaan niistä kaikista tiennyt.

Broman oli saanut esityksensä loppuun ja vanhemmat herrat tekivät lähtöä. He eivät vieläkään sanoneet nimiään, mutta kättelivät Karlssonia ja sanoivat, että he varmaan nyt tapaisivat hänet uudestaankin. Miehet nousivat portaat ikäisikseen ripeästi, Karlssonin piti vetää välillä henkeä. Broman jäi odottelemaan häntä portaiden yläpäähän.

»Minun tielläni ei saisi olla portaita», Karlsson puuskutti.

»Hyvinhän tuo menee», Broman vastasi. »Se on kyllä hyvä, että sinäkin olet nyt sisällä tässä kaikessa.»

Karlsson ei tosiasiassa halunnut olla sisällä kaikessa. Mieluummin hän tiesi niin vähän kuin suinkin.

»En minä sitä kokonaan ymmärtänyt, jos sitä tarkoitat. Miten se klassinen pankkiryöstö toimi?»

»Ei tarvikaan että kokonaan ymmärtäisit. Tiedät vain missä mennään. Klassinen menetelmä, niin se on vain se, että ostaa halvalla ja myy kalliilla. Niksi on tietää tietää milloin hinnat muuttuvat. Jos saa hinnat ylös ja sitten alas - tai päinvastoin - eikä jäädä kiinni sisäpiirin tietojen käytöstä... Vanha juttu, pienet riskit. Se, mitä tuossa itse näytin, oli aivan eri tasoa - minähän satakertaistin sen summan, etkö pysynyt mukana. Aikoja ja paikkoja sinun ei tarvitsekaan tietää, mutta se Lars Johanssonin tapaus nyt sotkee tätä kuviota. Se kiristäjä täytyy löytää.»

Missä ja milloin, sitä Karlsson ei edes halunnut kysyä. Tietämättömyys on aina parempi kuin liika tieto. Outo asennoituminen professorilta, kyllä hän sen itsekin tiesi.

»Isolta näyttää tuo kuvio», Karlsson sanoi. »Ei olekaan mitään nappikauppaa. Isoja rahoja.»

Broman laittoi kätensä hänen olkapäälleen. Karlsson ei koskaan pitänyt sellaisita tuttavallisista eleistä.

»Sata kertaa suurempaa kuin vaikka Kreikan lama», Broman kuiskasi, »mutta ei tässä ole kyse rahasta. Valtaa. Vallasta se on. Se on kaappaus.»

»Kuka siinä on takana?» Karlsson kysyi. »Keitä nuo miehet olivat ja mitä he edustavat? Kenen laskuun tässä toimitaan?»

Broman pysähtyi hetkeksi kuin sähköiskun saaneena - niin suoraa sitä ei ollut tapana kysyä.

»Se on hys-hys -juttu. Sen verran voin kertoa, että ei missään suhteessa mitään moitittava. Rakentavia voimia.»

Broman ei sanoisi enempää. Siitä Karlsson oli varma. Hän muisteli, että kerran oli Itä-Saksa ja Stasi. Stasia ei enää ole, mutta siltä jäi arkistoja, joten siitä tiedetään yhtä sun toista. Stasi pystyi soluttautumaan suunnilleen kaikkiin paikkoihin joihin yritti. Siihen aikaan kun Stasi vaikutti, sen vaikutuksesta ei puhuttu eikä kirjoitettu, ajojahteja oli ja syntipukkeja tehtiin, eikä kaikkea vieläkään paljasteta, ja Stasi oli sittenkin vain paikallinen peluri..

Niin se on aina. Kaikki tiedustelupalvelut, rikollisliigat, salaseurat ja muut sellaiset pystyvät soluttautumaan suunnilleen minne vaan haluavat vapaassa yhteiskunnassa, ellei poliisi sitä estä. Jos media on hallinnassa ja poliisi tai sitä ylemmät tahot on solutettu, niin poliisi ei voi estää. Vapaassa yhteiskunnassa kaikilla on mahdollisuus nousta korkeille paikoille. Silloin niillä, jotka saavat tukea muilta, on suurempi mahdollisuus kuin niillä, jotka yritävät omin avuin. Jos on jo saanut omia avainpaikoille, niin sen jälkeen sopivia ihmisiä voi nostaa sopiviin paikkoihin.

Silloin näkyy jotain, vaikka että saman ryhmän edustajia on poikkeuksellisen paljon tärkeillä paikoilla, vaikka voihan sellainen johtua muustakin. Englantilaisia rockbändejä, siinä kai oli kyse osaamisen keskittymisestä. Ammattitaidosta, ei synnynnäisestä lahjakkuudesta, mutta aina sellaista hyväksyttävää selitystä ei ole.

Toinen mistä sen näkisi on, että asiat etenevät tiettyyn suuntaan - kuin näkymättömän käden ohjaamana. Aina on olemassa jotain tahoja, yleensä niitä on monta. Ne tahot, jotka saa huoletta mainita, ovat menneisyyttä, tai niillä ei ole todellista valtaa. Nykyiset oikeat tahot pitää itse selvittää. Missä on alku, siellä tulee loppukin olemaan. Keskivälistä ei sanota mitään. Alku oli salaseura, keskivälillä oli tiedustelujärjestö. Päämäärä ei ole muuttunut. Mikä taho mahtaisi niitä päämääriä tavoitella? Karlssonille Bromanin luonnehdinta riitti hyvin.