Maataloustuottajain



Yüklə 7,6 Kb.
tarix27.10.2017
ölçüsü7,6 Kb.
#16430

Maataloustuottajain

Helsingin yhdistys ry




Maataloustuottajain Helsingin Yhdistys ry:n

toimintakertomus vuodelta 2012

Yhdistyksessä oli joulukuun 2012 lopussa 440 jäsentä.


Yhdistyksen johtokuntaan kuuluivat puheenjohtajana Esa Ala-Kantti ja varapuheenjohtajana Kirsi Ervola sekä Ilpo Mattila, Pirjo Ristola, Markus Miekanmaa ja Antti Meriläinen. Johtokunta kokoontui vuoden aikana yhteensä 10 kertaa.
Rahastonhoitajan tehtäviä hoiti Minna Ojanperä. Sihteerinä toimi Tuija Rantalainen.
Toiminnan tarkastajina olivat Jorma Suurnäkki ja Pekka Haanmäki, varalla Kalervo Selander ja Mikko Siitonen.
Kevätkokous pidettiin 18.4. MTK Simonkadun tiloissa.
Kokouksessa esitelmöi Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro maatalousalan lehdistön tilanteesta ja maatalouden tiedottamisesta.
Jäseniä kevätkokouksessa oli 31 henkilöä.
Yhdistyksen kesäretki 24.-26.5. jouduttiin peruttamaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi.
Ruokaseminaari järjestettiin 18.9.2012 MTK:n kokoustiloissa Simonkadulla Helsingissä. Alustajina olivat ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm ja luomuasiantuntija Jaakko Nuutila.
Paikalla oli 31 henkilöä.
Kekrikemut 18.10.2012 järjestettiin yhdessä Talonpoikaiskulttuurisäätiön ja Seurasaarisäätiön kanssa Ravintola Perhossa. Tällä kertaa Valtion maatalousbudjettia käsittelevä ”iltalypsy” yhdistettiin mukavalla tavalla yhteistyökumppaneiden kanssa samaan tilaisuuteen. Iltalypsyssä budjettia ja maatalouspolitiikkaa oli alustamassan MMM:n valtiosihteeri Risto Artjoki.
Paikalla oli 54 henkilöä.
Syyskokous pidettiin 14.11. Maatalousyrittäjien eläkelaitos MELA:ssa. Kokouksen yhteydessä johtaja Antti Huhtamäki esitteli MELA:n toimintaa ja esitteli viljelijöiden eläkevakuutusjärjestelmää.
Syyskokoukseen osallistui 18 jäsentä. Erovuoroisista johtokunnan jäsenistä Markus Miekanmaa ja Antti Meriläinen jättäytyivät pois johtokunnasta. Uusina jäseninä johtokuntaan valittiin Jaakko Jussila ja Eemeli Linna. Kokouksessa valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi vuodeksi 2013 Esa Ala-Kantti ja varapuheenjohtajaksi Kirsi Ervola.
Toimintavuosi päätettiin jouluglögien merkeissä 17.12. Simonkadun kokoustiloissa, jossa jäsenet voivat pistäytyä hetkeksi vaihtamaan kuulumisia joulukiireiden keskellä ja nauttimaan glögitarjoilusta. Kutsut lähetettiin tilaisuuteen sähköpostilla.
Tiedotustoiminta
Vuoden aikana yhdistyksen nettisivuille pantiin asiaa ajankohtaisista tapahtumista. Lisäksi sähköpostilla lähetettiin tietoa ajankohtaisista asioista. Jäsenkirjeitä lähetettiin vuoden aikana viisi kappaletta.
Yüklə 7,6 Kb.

Dostları ilə paylaş:




Verilənlər bazası müəlliflik hüququ ilə müdafiə olunur ©muhaz.org 2024
rəhbərliyinə müraciət

gir | qeydiyyatdan keç
    Ana səhifə


yükləyin