Karjalan teologisen seuran kertomus toiminnasta vuonna 2010



Yüklə 27,45 Kb.
tarix26.07.2018
ölçüsü27,45 Kb.
#58833

f:\karjalan teologinen seura kopio\graafiset\kts2005.jpg

24.3.2011 LIITE 1



Karjalan teologisen seuran kertomus toiminnasta vuonna 2010




  1. Yleistä

Karjalan teologinen seura on perustettu Joensuussa keväällä 2003. Seuran tehtävänä on tarjota ekumeeninen keskustelufoorumi itäsuomalaiselle teologikunnalle sekä osallistua ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Näitä tavoitteita seura toteutti toimintavuoden aikana muun muassa järjestämällä esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia. Vuoden merkittävin tapahtuma oli helmikuussa Itä-Suomen yliopistossa järjestetty teologinen symposium ”Sovituksesta sovintoon”.


Seura on pyrkinyt tilaisuuksien teemoissa ottamaan huomioon ajankohtaisuuden sekä liittymisen lännen ja idän kirkon perinteisiin.
Karjalan teologinen seura on Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) jäsen.


  1. Vuosikokous, hallitus ja toimihenkilöt

Karjalan teologisen seuran vuosikokous pidettiin 13.4.2010. Läsnä oli 10 seuran jäsentä.


Hallituksen puheenjohtajaksi vuosikokous valitsi edelleen professori Paavo Kettusen. Hallituksen erovuoroiset varsinaiset jäsenet hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen ja dosentti Teuvo Laitila valittiin uudelleen. Hallituksen varajäseniksi valittiin dosentti Jouko Kiiski ja teologian maisteri Kaisu Hirvonen.
Lisäksi hallitukseen ovat toimintavuonna kuuluneet professori Hannu Mustakallio ja yliopistonlehtori Heikki Salomaa. Läntisen teologian opiskelijoiden ainejärjestöä Fides Ostiensista hallituksessa on edustanut Sami Siltanen. Ortodoksisen teologian opiskelijajärjestön Pistiksen edustaja on ollut Joonas Laitinen.
Seuran varapuheenjohtajana on toiminut Teuvo Laitila, rahastonhoitajana Jouko Kiiski, julkaisusihteerinä Hannu Mustakallio ja tupailtojen koordinaattorina Heikki Salomaa
Seuran sihteerinä on toiminut teologian opiskelija Susanna Värre.
Vuoden 2010 aikana hallitus piti kahdeksan kokousta, joissa käsiteltiin yhteensä 113 asiakohtaa.


  1. Jäsenet

Seuralla oli vuoden 2010 lopussa yhteensä 103 jäsentä (edellisenä vuonna 109), joista varsinaisia jäseniä oli 62 (68), opiskelijajäseniä 19 (19) ja kannatusjäseniä 23 (23). Kannatusjäseniin kuuluvat Kuopion ja Mikkelin hiippakuntien tuomiokapitulit sekä 17 seurakuntaa.


Seuran ensimmäinen kunniajäsen professori Jaakko Elenius kuoli 14.6.2010. Professori Hannu Mustakallio lausui hänestä muistosanat lokakuun yleisöillassa.



  1. Toiminta

Toiminta koostui vuonna 2010 kaikille avoimista yleisöilloista, ensisijaisesti jäsenille tarkoitetuista tupailloista sekä teologisesta symposiumista, joka kokosi osanottajia eri puolilta Suomea.




    1. Yleisöillat

Seura järjesti vuonna 2010 neljä yleisöiltaa, joiden osanottajamäärä oli yhteensä 177 henkeä.


Seuraavassa taulukossa on lueteltu yleisöillat, niiden teemat, alustajat ja yleisömäärät:


Päivämäärä

Teema

Alustaja

Yleisömäärä

25.3.2010

Karismaattisuus nopeimmin leviävä kristinuskon muoto: sen viehättävyys ja ongelmat

Opetusneuvos Jouko Ruohomäki

40

13.4.2010

Uskonnonopetuksen nykytila ja tulevat haasteet (vuosikokousesitelmä)

Professori Antti Räsänen

9

7.10.2010

Ihmisiä miellyttävä kirkko – toivon vai neuvottomuuden merkki?

Emeritusprofessori TL Simo Seppo

76

30.11.2010

Jäsenyys kirkon haasteena

Piispa Seppo Häkkinen

52


    1. Tupaillat

Tupailtoja oli yksi (22.9.). Siinä eläkkeellä oleva sairaalapappi Kauko Kajo alusti aiheesta ”Sairaan sielunhoito – kokemuksia sairaalavuoteen ääreltä”. Iltaa isännöivät kodissaan Merja ja Heikki Salomaa. Tupaillassa oli läsnä 27 ihmistä.




    1. Teologinen symposium

Seura järjesti 23. - 24.2.2010 yhdessä Itä-Suomen yliopiston sekä Kuopion ja Mikkelin hiippakuntien tuomiokapitulien kanssa kolmannen teologisen symposiuminsa. Kaikille kiinnostuneille avoimen symposiumin teemana oli ”Sovituksesta sovintoon”. Symposium oli myös osa Kuopion ja Mikkelin hiippakuntien järjestämää henkilöstökoulutusta. Symposiumin avasi professori Paavo Kettunen. Siihen osallistui ensimmäisenä päivänä 131 ja toisena päivänä 97 henkeä.


Oheisessa taulukossa on lueteltu symposiumissa pidetyt esitelmät. Jokaisen aihekokonaisuuden jälkeen oli yleiskeskustelua.



Aihekokonaisuus

Aihe

Esitelmöijä

Johdanto

Jumala ja ihminen sovinnon osapuolina

professori Risto Saarinen

Sovitus ja sovinnon teko Raamatussa

Sovinto ihmisten välillä Raamatussa

hiippakuntadekaani, TT Sakari Häkkinen

Sovitus ja kirkkojen traditiot

Kristillisen sovitusopin päätyypit

dosentti Tommi Lehtonen

Sovitus ja kirkkojen traditiot

Sovitus Jumalan lahjana ja kirkkojen tehtävänä

emeritusarkkipiispa John Vikström

Sovituksen ja sovinnon psykodynamiikka

Syntien sovitus vai häpeästä vapautuminen

professori Paavo Kettunen

Sovituksen ja sovinnon psykodynamiikka

Psykoterapia ja ristinteologia

TT Anja Ghiselli

Sovitus ja uskontojen kohtaaminen

Sovitus maailman uskontokentässä

hiippakuntadekaani, TT Ari Hukari

Sovitus ja uskontojen kohtaaminen

Pelastuksen etsiminen moniuskontoisemmassa Suomessa

uskontokasvatussihteeri, KM Pekka Yrjänä Hiltunen

Sovinnon politiikka globaalissa maailmassa

Sovinto kansainvälisen politiikan kysymyksenä

professori Tuomas Forsberg

Sovinnon politiikka globaalissa maailmassa

Sovinnon teologia Etelä-Afrikassa

TT Tiina Ahonen

Sovinnon politiikka globaalissa maailmassa

Kristilliset kirkot sovinnon rakentajina Lähi-idässä

Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon piispa Munib Younan

Sovinnon politiikka globaalissa maailmassa

Mistä puhuimme, kun puhuimme sovituksesta ja sovinnosta?

professori Risto Saarinen



    1. Muu toiminta

Toimintavuoden alussa valmistui seuran ensimmäinen julkaisu, professori Paavo Kettuselle hänen 60-vuotispäivänään 27.11.2009 omistettu juhlakirja Terve sielu terveessä ruumiissa (Joensuu 2009, 374 s.). Juhlakirja, jonka toimitti professori Hannu Mustakallio, aloitti sarjan Karjalan teologisen seuran julkaisuja.


Seura nimesi läntisen teologian opiskelijat Mikael Taylorin ja Matti Kivilahden vuoden opiskelijoiksi, joille luovutettiin kirjapalkinto Fides Ostiensiksen vuosijuhlassa 21.4.
Seura on ruvennut valmistelemaan neljättä teologista symposiumia, joka on määrä pitää Joensuussa helmikuussa 2012.



  1. Tiedotus

Seuran toiminnasta kerrottiin jäsenille jäsentiedotteiden välityksellä. Sen lisäksi seuran tiedotuksessa otettiin huomioon luterilaisen ja ortodoksisen kirkon sekä koululaitoksen ja yliopiston piirissä Pohjois-Karjalassa toimivat teologit. Myös tiedossa oleville eläketeologeille toimitettiin informaatiota. Pääasiallisena tiedotuskanavana oli sähköposti.


Lisäksi yleisöilloista tiedotettiin Karjalaisen ja Karjalan Heilin välityksellä, teologia.fi-sivustolla ja yliopiston tapahtumakalenterissa. Seuralla on omat verkkosivut osoitteessa www.karjalanteologinenseura.fi.


  1. Talous

Seuran talous perustuu ennen muuta jäsenmaksutuloihin. Jäsenmaksu oli 20 euroa varsinaisilta jäseniltä, 7 euroa opiskelijajäseniltä ja 100 euroa kannatusjäseniltä.


Jäsenmaksunsa suoritti vuonna 2010 yhteensä 61 (31) varsinaista jäsentä, 19 (7) opiskelijajäsentä ja 23 (5) kannatusjäsentä. Seura on tehostanut toimintavuoden aikana jäsenmaksujen perintää.
Suurimmat menoerät olivat sihteerin palkkakulut sekä yleisöiltojen ja symposiumin esitelmöijien matka- ja majoituskulut.
Seura sai teologisen symposiumin järjestämiseen Joensuun yliopiston tukisäätiöltä 1500 euron ja Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiöltä 2500 euron avustuksen. Seuran verkkosivuille on saatu Joensuun Seudun Osuuspankin ja Pohjois-Karjalan Sähkön mainokset.
Seuran tilintarkastajina ovat toimineet hallintojohtaja Marjatta Hirvonen ja lehtori Juhani Sainio, varatilintarkastajina Pauliina Kainulainen ja Liisa Rantala.

http://www.karjalanteologinenseura.fi/template/html/default/img/header_slogan.gif

Itä-Suomen yliopisto, teologian osasto sihteeri Kristian Vepsäläinen www.karjalanteologinenseura.fi

PL 111 sähköposti: ktssihteeri@gmail.com

80101, JOENSUU puhelin: 044 0553737



Yüklə 27,45 Kb.

Dostları ilə paylaş:




Verilənlər bazası müəlliflik hüququ ilə müdafiə olunur ©muhaz.org 2024
rəhbərliyinə müraciət

gir | qeydiyyatdan keç
    Ana səhifə


yükləyin