Russian and nis expertise Programme

2. Johdanto

Tämän arvioinnin tarkoituksena on laatia käytännönläheinen yhteenveto laajasta, yli kaksi sataa henkeä osallistujina, kouluttajina ja mentoreina kattaneesta ja neljä vuotta kestäneestä pilottihankkeesta Russia and NIS Expertise Programme(1997 – 2000). Hankkeen tavoitteena on ollut pätevien konsulttitoimeksiantoihin suuntautuvien asiantuntijoiden valmennus sekä asiantuntijaverkoston ja rekisterin luominen Venäjälle ja Itä-Eurooppaan suuntautuvien kansainvälisten yhteistyöhankkeiden erilaisten mahdollisuuksien parempaan hyödyntämiseen niiden suunnittelun ja toteutuksen eri vaiheissa.

Hanke on pilottihanke, jonka tarkoituksena on ollut saadun kokemuksen vakiinnuttaminen erilaisiksi koulutuksellisiksi kokonaisuuksiksi. Tavoite on jo osin toteutunut: ohjelmaa toteutettiin yhteistyönä Helsingin yliopiston Kotkan yksikön ja Oulun yliopiston täydennyskoulutusyksikköjen Oulussa ja Kajaanissa kanssa. Nyt etsitään mahdollisuuksia uuteen hankkeeseen sopivien yhteistyökumppaneiden kanssa. Toisaalta Aleksanteri-instituutti on sitoutunut ominkin voimin asiantuntijaverkoston ja Alex-Consult –tietokannan ylläpitämiseen, sen toiminnan kehittämiseen ja markkinointiin.

2.1. Toimintaympäristö: Venäjä-osaamisen tarve ja sen muutokset 1990-luvulla

Neuvostoliiton romahdus 1991; sitä seuraava clearing-kaupan menetys, talouslama, pankkikriisi ja laaja työttömyys; toisaalta neuvottelut EU:hun liittymiseksi siihen kytkeytyvine laajamittaisine poliittisine ja taloudellisine suunnan- ja asennemuutoksineen ja konkreettisine toimenpiteineen - kuten virkamiesten EU-koulutus - ovat taustana 90-luvun alkupuolella käydylle keskustelulle siitä, millaista uutta eri alojen Venäjä-asiantuntemusta Suomi lähivuosina tarvitsi ja mitä maamme muille EU-maille tässä suhteessa voisi tarjota.

Uudesta Venäjä-strategiasta käytiin keskustelua korkealla tasolla, kuten Eduskunnan maanantaiseurassa; toimeenpantiin useita muistioita, mm. opetusministeri Olli-Pekka Heinosen aloitteesta: OPM 1995:5 Raportti Venäjä-osaamisesta. Keskustelussa oltiin yksimielisiä, että aiempi suomalaisten itsetyytyväisyys oli Venäjän-kaupan romahdettua kadonnut; nyt tarvittiin joustavaa kykyä toimia eri olosuhteissa ja ennakoimattomissa muutostilanteissa. Enää ei kysytty vain yhden asian osaajia: nyt piti ennen kaikkea olla oman alansa substanssiosaaja, sen lisäksi piti tuntea liiketoiminnan säännöt, kolmanneksi hallita venäjän kieli ja venäläinen toimintakulttuuri. Toisaalta erottuivat ”vanhat” ja ”uudet” eri leireihin: neuvostoajan asenteet ja mallit saattoivat osoittautua esteeksi oppia uutta, poisoppimista pidetään vaikeampana kuin uuden omaksumista.

Monet raporteissa haastatellut asiantuntijat korostivat kansanluonteen tai persoonallisuuksien yhteensopivuutta: suomalaiset ovat lähempänä venäläisiä kuin muut eurooppalaiset, mikä katsottiin erityisvaltiksemme EU:n jäsenistössä: mainittiin, että vanhat EU-maat olivat jo opetelleet yhteistyön kuviota vuosia ja jakaneet keskenään markkinoita mm. taitotiedon viennin osalta, nyt suomalaisiin kohdistui sekä myönteisen yhteistyön odotuksia että pelkoja uusista kilpailijoista.

EU:n Tacis-ohjelma ja suomalaisten Venäjä-osaaminen

Suomalaiset itse oivalsivat heti jäsenyyden astuttua voimaan 1995 alusta EU:n rahastojen ja ohjelmien piirissä toteutettavien hankkeiden laajat mahdollisuudet. Etukäteen ennen liittymistä oli selvää, että Suomi oli ns. nettomaksaja, vastineeksi jäsenmaksuille haluttiin mahdollisimman pitkälle vallata niitä markkinoita, joilla suomalaiset olivat perinteisesti olleet vahvoja. Paula Tuomikoski kirjoitti mm.

”Meneillään on kilpajuoksu, jossa muilla EU-mailla on vuosien etumatka. Suomalaisten pitäisi kuroa se umpeen tehokkaalla yhteistoiminnalla. Vasta silloin itse kunkin omalla Venäjä-osaamisella olisi käyttöä. –Jäsenmaksun vastineeksi suomalaisilla on epävirallinen kvootti Tacis-rahoista, edellyttäen tietenkin, että kilpailussa pärjätään. ” (OPM: Suomen Venäjä-osaaminen, 1996,94)
Tarjouskilpailuissa menestyminen osoittautui kuitenkin uusien jäsenmaiden pienille tarjoajille ylivoimaiseksi. Ohjelmien tuntemus ei ollut aina riittävää tai yhteistyösuhteet muiden EU-maiden partnereihin tai venäläisiin hyödynsaajiin eivät olleet kunnossa. Ongelmallista oli myös, mikäli suomalaisten julkisin varoin toteuttamat hankkeet kilpailivat liiaksi keskenään. Tietoa horisontaalisten toisten toimijoiden tekemisistä oli liian vähän. Vertikaalinen päätöksentekomalli oli sitäkin hankalampi hallita. Peräänkuulutettiin toimivaa julkista koordinaatiotoimintaa sekä englanninkielistä tietokantaa, jossa olisi asiantuntevasti jaoteltua ja ajantasaista tietoa eri alojen toimijoista, niin oppilaitoksista, tutkimuslaitoksista, organisaatioista kuin yksittäisistä konsulteistakin.

Jälkikäteen voi sanoa, että keskimäärin suomalainen julkishallinto organisoitui ja kouluttautui tehokkaasti hankkiessaan tietoa EU:n toimielimistä ja rahoitusmahdollisuuksista. Erityisesti Tacis-ohjelman mahdollisuuksiin uskottiin lujasti: olihan Suomi ainoana EU-maana yhteisen pitkän, lähes 1000 km pituisen rajan takainen naapuri Venäjän kanssa, lukuisine maantieteestä ja historiasta kumpuavine mahdollisuuksineen ja uhkakuvineen.

Jälkikäteen arvioiden suomalaisten suurimmat odotukset ja koulutuspanostukset komission Tacis-ohjelmaan kohdistuivat vuosiin 1995 –1997. Suomi oli vasta liittynyt jäseneksi, kynnystä helpotti myös Tacista hallinnoivan DG 1A:n työkieli englanti, - ei ranska, - sekä sen johtoon nimitetty suomalainen, Timo Summa.

Suomella oli hyvät valmiudet menestyä eurooppalaisen yhteistyön puitteissa, sillä jo bilateraalinen lähialueyhteistyö oli ollut mittavaa ja monialaista, venäläisten kanssa yhteistyöstä oli omakohtaista kokemusta jokaisella hallinnon alalla ja useilla avainhenkilöillä.

Jotkut odotukset olivat yliampuvia: toivottiin Venäjän aktiivisesti ponnistelevan muuttuakseen demokratioiden kaltaiseksi, lausuttiin jopa suoraan että ”voisimme viedä Venäjälle myös länsimaista virkamiesmoraalia”(mts, 38). Asiantuntijalausunto viittaa Tacis-ohjelmankin tavoitteisiin; demokratian edistämiseen mm. hallintorakenteita uudistamalla, länsieurooppalaisten esikuvien ja käytäntöjen mukaan. Muutaman vuoden ja merkittävien panostusten kuluttua osoittautui, ettei muutos demokratiaan ja vapaakauppaan tapahtuisi odotetun kaltaisena eikä niin nopeasti. Hallinnon tutkimuksessa Venäjän transition mallista on käytetty termiä prismaattinen kehitys, jota on vaikea ohjailla. (Salminen –Temmes, 2000).

Paitsi ajantasaisen tiedon ja taidon, niin myös tiedon siirron puutteet koettiin kansainvälisessä toiminnassa menestymisen kannalta ongelmana. Vaikka maan virkamieskunta oli keskimäärin erittäin hyvin tilanteen tasalla ja perehtynyt siihen, millaisiin Venäjä-hankkeisiin julkisia varoja panostettiin, mitkä olivat niiden vahvuudet ja heikkoudet, tai keitä niissä toimi, ei liike-elämässä puolestaan tiedetty tyypillisesti mitään oman toimialan kannalta vieraista koulutusjärjestelmistä, organisaatioista tai tutkimushankkeista: kaskun mukaan esimerkiksi (Kv-henkilövaihdon keskus) CIMO oli tuttu, mutta hänet oli kuitenkin nähty vain kerran, Pietarin junassa.

Kosketuspintaa liike-elämän, tieteen &opetuksen ja hallinnon välille kuitenkin tarvittiin lisää; tästä asiasta vallitsi yksimielisyys. Kun joululoman viikkoina vuonna 1994 ensimmäisen kerran venäläiset ostos- ja lomamatkailijat yllättivät Helsingin liikkeet, aiheutti tilanne pohdintaa. Miten paremmin ennakoida venäläinen kysyntä? Miten vastata kulutuskysyntään niin että se jatkossakin toisi parhaan mahdollisen kaupallisen hyödyn?

Muutostilanteeseen reagoitiin monitasoisin hankkein ja tietoa jakamalla. Tutkimus- ja koulutustason toimenpiteiden koordinointi järjestettiin, kun OPM rahoitti siirtymätalouksien tutkimuksen määräaikaisen professuurin Helsingin yliopistoon, samanaikaisesti Suomen Akatemiassa käynnistyi laaja Venäjä-tutkimusohjelma (1995-1999), ja Helsingin yliopistoon sijoitettiin valtakunnallinen Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen ja opetuksen koordinaatioyksikkö, jolle sittemmin annettiin nimeksi Aleksanteri-instituutti, yliopiston historialliset perinteet huomioon ottaen.

Aleksanteri-instituutin perustaminen ja RNEP: n kytkeytyminen siihen

Russia and NIS Expertise Programmen (lyh. tästä lähin RNEP) valmistelu alkoi syksyllä 1996

vastaperustetussa Aleksanteri-instituutissa. Ohjelman käynnistäminen liittyi tiiviisti edellä kuvattuun yhteiskunnallisen päättäjätason keskusteluun. Keskustelussa peräänkuulutettiin monialaisten, liike-elämän, hallinnon ja EU:n rahoittamien projektien toimeksiantoihin pätevien itäasiantuntijoiden tarvetta monien uusien Euroopan unionin yhteistyömahdollisuuksien avauduttua suomalaisille. Instituutti vastasi lähinnä hallinnon päättäjätason asettamaan haasteeseen perustamalla RNEP -pilottiasiantuntijavalmennusohjelman, muiden perustoimintamuotojensa (tutkijakoulu, maisterikoulu, tietopalvelu) ollessa samanaikaisesti suunnittelu- ja käynnistysvaiheessa. Tammikuussa 1997 laaditun ohjelman luonnoksessa instituutin tehtävää luonnehdittiin seuraavasti:

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuskeskuksen Aleksanteri-instituutin yhteiskuntaa ja yrityksiä palvelevana tehtävänä on Suomen kansallisen Venäjä- ja Itä-Eurooppa -osaamisen edistäminen. Instituutti

• 
  toimii strategisena alan tutkimusresurssien suuntaamisen keskustelufoorumina
  
• 
  koordinoi merkittäviä tutkimus- ja koulutushankkeita
  
• 
  koordinoi, linkittää ja kehittää alan tietopalvelua
  

Pilottihankkeen kohderyhmäksi valittiin asiantuntijat, kouluttajat, konsultit ja muut työssään Venäjä-tietoutta tarvitsevat ja alalle pätevöityvät. Ohjelman tavoitteiksi kirjattiin:

• 
  pk-yritysten ja yleensä elinkeinoelämän IVY-tietotaidon, kilpailukyvyn ja työllisyyden parantaminen
  
• 
  pk-yritysten toimijoiden yhteistyön ja verkostoitumisen edistäminen
  
• 
  TACIS- ja muihin tukiohjelmiin perehtyminen, suomalaisten osuuden kasvattaminen hankkeissa, niiden vaikuttavuuden parantaminen
  
• 
  IVY-asiantuntijoiden rekisterin; arviointi- ja laatujärjestelmän luominen
  

Ensimmäinen vuosikurssi käynnistyi syksyllä 1997; kaksi seuraavaa perättäisinä vuosina.

Toimintaympäristön muutoksen heijastuminen 1998 ruplakriisin jälkeen
Toimintaympäristön muutokset heijastuivat RNEP- ohjelman sisältöön ja siihen hakeutuneiden ammattitaustaan seuraavasti: aluksi, 1996 - 1997 odotukset uusista markkinoista, ns. ”Venäjä-buumi”, oli korkea, EU:n Tacis-ohjelmaa kohtaan tunnettiin kiinnostusta niin yleisliikkeenjohdon kuin eri alojen ammattilaisten ryhmissä - metsä- ja ympäristö, liikenne, matkailu, rakennus- ja yhdyskuntasuunnittelu, terveydenhuolto jne. - ; mutta 1998 elokuussa Venäjällä puhjennut ruplakriisi ja toisaalta tärkeiden yhteiskunnallisten uudistusten viivästyminen merkitsivät innostuksen vähittäistä latistumista. Samalla kertyi yleisen tason kokemuksia kansainvälisen avun, niin Valuuttarahaston, Maailman pankin kuin EU:n Tacis -ohjelmankin kyvyttömyydestä ohjata kehityksen suuntaa Venäjällä.

Konkreettisesti Venäjän kehitykseen kohdistuneiden odotusten hiipuminen näkyi RNEP-ohjelman painotuksissa 1998 lähtien siten, että maaharjoitteluvaatimuksesta tingittiin, sen sijaan EU:n toimielimien ja erityisesti Tacis-ohjelman hallinnon tuntemukseen panostettiin enemmän mm. Brysselin opintojaksolla. Samoin projektinhallinnan (Project Cycle Management) osuutta lisättiin niin, että sitä käsiteltiin läpi koko valmennuksen.

Tätä loppuraporttia laadittaessa ohjelman viimeiset osallistujat ovat valmistumassa. Jäljellä tällä haavaa ovat itsearvion laatiminen, sen käsittely seurantaryhmässä, tulosten julkistaminen ja levitys keväällä 2001 ja ohjelman jälkeisen asiantuntijaverkoston toiminnan kehittäminen arviossa saatujen tulosten ja suositusten valossa. Seuraavassa työsuunnitelma itsearvion vaiheista, vastuuhenkilöistä ja aikataulusta: