Kantin filosofia kevät 2006
P 068a Were this representation of P 069a
Yüklə 137,21 Kb.
|
- Bu səhifədəki naviqasiya:
- Verbindung ist Vorstellung der synthetischen Einheit des Mannigfaltigen.
P 068a P 069a space a concept acquired a posteriori, and derived from outer experience in general, the first principles of mathematical determination would be nothing but perceptions. They would therefore all share in the contingent character of perception; that there should be only one straight line between two points would not be necessary, but only what experience always teaches. What is derived from experience has only compara- tive universality, namely, that which is obtained through in- duction. We should therefore only be able to say that, so far as hitherto observed, no space has been found which has more than three dimensions. * 5. Space is represented as an infinite given magnitude. A general concept of space, which is found alike in a foot and in an ell, cannot determine anything in regard to magnitude. If there were no limitlessness in the progression of intuition, no concept of relations could yield a principle of their infini- tude.
.....
logiikassa. Hän kirjoittaa logiikasta seuraavasti: Die Logik kann nun wiederum in zwiefacher Absicht unternommen werden, entweder als Logik des allgemeinen, oder des besondern Verstandesgebrauchs. Die erste enthält die schlechthin nothwendigen Regeln des Denkens, ohne welche gar kein Gebrauch des Verstandes stattfindet, und geht also auf diesen unangesehen der Verschiedenheit der Gegenstände, auf welche er gerichtet sein mag. Die Logik des besondern Verstandesgebrauchs enthält die Regeln, über eine gewisse Art von Gegenständen richtig zu denken. Jene kann man die Elementarlogik nennen, diese aber das Organon dieser oder jener Wissenschaft. Die letztere wird mehrentheils in den Schulen als Propädeutik der Wissenschaften vorangeschickt, ob sie zwar nach dem Gange der menschlichen Vernunft das Späteste ist, wozu sie allererst gelangt, wenn die Wissenschaft schon lange fertig ist und nur die letzte Hand zu ihrer Berichtigung und Vollkommenheit bedarf. Denn man muß die Gegenstände schon in ziemlich hohem Grade kennen, wenn man die Regeln angeben will, wie sich eine Wissenschaft von ihnen zu Stande bringen lasse. Die allgemeine Logik ist nun entweder die reine, oder die angewandte Logik. In der ersteren abstrahiren wir von allen empirischen Bedingungen, unter denen unser Verstand ausgeübt wird, z.B. vom Einfluß der Sinne, vom Spiele der Einbildung, den Gesetzen des Gedächtnisses, der Macht der Gewohnheit, der Neigung etc., mithin auch den Quellen der Vorurtheile, ja gar überhaupt von allen Ursachen, daraus uns gewisse Erkenntnisse entspringen, oder untergeschoben°° werden mögen, weil sie bloß den Verstand unter gewissen Umständen seiner Anwendung betreffen, und, um diese zu kennen, Erfahrung erfordert wird. Eine allgemeine, aber reine Logik hat es also mit lauter Principien a priori zu thun und ist ein Kanon des Verstandes und der Vernunft, aber nur in Ansehung des Formalen ihres Gebrauchs, der Inhalt mag sein, welcher er wolle (empirisch oder transscendental). Eine allgemeine Logik heißt aber alsdann angewandt, wenn sie auf die Regeln des Gebrauchs des Verstandes unter den subjectiven empirischen Bedingungen, die uns die Psychologie lehrt, gerichtet ist. Sie hat also empirische Principien, ob sie zwar in so fern allgemein ist, daß sie auf den Verstandesgebrauch ohne Unterschied der Gegenstände geht. Um deswillen ist sie auch weder ein Kanon des Verstandes überhaupt, noch ein Organon besondrer Wissenschaften, sondern lediglich ein Kathartikon des gemeinen Verstandes. In der allgemeinen Logik muß also der Theil, der die reine Vernunftlehre ausmachen soll, von demjenigen gänzlich abgesondert werden, welcher die angewandte (obzwar noch immer allgemeine) Logik ausmacht. Der erstere ist eigentlich nur allein Wissenschaft, obzwar kurz und trocken, und wie es die schulgerechte Darstellung einer Elementarlehre des Verstandes erfordert. In dieser müssen also die Logiker jederzeit zwei Regeln vor Augen haben. 1) Als allgemeine Logik abstrahirt sie von allem Inhalt der Verstandeserkenntniß und der Verschiedenheit ihrer Gegenstände und hat mit nichts als der bloßen Form des Denkens zu thun. Kant: Page B.78 2) Als reine Logik hat sie keine empirische Principien, mithin schöpft sie nichts (wie man sich bisweilen überredet hat) aus der Psychologie, die also auf den Kanon des Verstandes gar keinen Einfluß hat. Sie ist eine demonstrirte Doctrin, und alles muß in ihr völlig a priori gewiß sein. Kant: Page B.78 Was ich die angewandte Logik nenne (wider die gemeine Bedeutung dieses Worts, nach der sie gewisse Exercitien, dazu die reine Logik die Regel giebt, enthalten soll), so ist sie eine Vorstellung des Verstandes und der Regeln seines nothwendigen Gebrauchs in concreto, nämlich unter den zufälligen Bedingungen des Subjects, die diesen Gebrauch hindern oder befördern können, und die insgesammt nur empirisch gegeben werden. Sie handelt von der Aufmerksamkeit, deren Hinderniß und Folgen, dem Ursprunge des Irrthums, dem Zustande des Zweifels, des Scrupels, der Überzeugung u.s.w.; und zu ihr verhält sich die allgemeine und reine Logik wie die reine Moral, welche bloß die nothwendigen sittlichen Gesetze eines freien Willens überhaupt enthält, zu der eigentlichen Tugendlehre, welche diese Gesetze unter den Hindernissen der Gefühle, Neigungen und Leidenschaften, denen die Menschen mehr oder weniger unterworfen sind, erwägt, und welche niemals eine wahre und demonstrirte Wissenschaft abgeben kann, weil sie eben sowohl als jene angewandte Logik empirische und psychologische Principien bedarf. (B77 ff).2 Yleisessä logiikassa siis tutkitaan puhtaasti ajattelun muotoja kiinnittämättä huomiota sisältöön. Siinä ollaan lähinnä kiinnostuneita käsitteiden välisisistä suhteista päättelyissä tai syllogismeissa. Kant katsoo, että yleisessä logiikassa arvostelman on täytettävä tietyt jotta se voisi olla totuusarvon saava entiteetti. Nämä ehdot jakuatuvat neljään otsakkeeseen joista kukin edelleen jakautuu kolmeen momenttiin: Kvantiteetti (universaali, partikulaari, singulaari), kvaliteetti (affirmatiivinen, negatiivinen, ääretön), relaatio (kategorinen, hypoteettinen, disjunktiivinen), modaliteetti ( problemaattinen, assertorinen, apodiktinen). Kantin mukaan yleisessä logiikassa ei siis olla kiinnostuneita ymmärryksen suhteesta objekteihin vaan ainoastaan ymmärryksen omista laeista. Transsendentaalisessa logiikassa sen sijaan tarkastellaan sitä mitä käsitteettellisiä edellytyksiä arvostelman tulee täyttää jotta se sanoisi jotakin objektista. Perusajatus tuntuisi olevan seuraava. Arvostelma A on B tulkittaisiin yleisessä logiikassa siten, että siinä sanotaan B:n käsitteen ja A:n käsitteen olevan sopusoinnussa (übereinstimmen). Yleisessä logiikassa arvotelmien materia on siis käsitteet. Toisaalta arvostelma A on B voidaan tulkita arvostelmaksi A:n ja B:n referenteistä. Sanoessani, Hevonen juoksee, sanon jostakin hevosesta, että sillä on ominaisuus juosta. Arvostelmani siis ovat arvostelmia joistakin objekteista, joita pidän itsestäni erillisinä. Näin ymmärrykseni, esittäessään arvostelmia, tekee ikäänkuin kaksoisteon: (i) liittää tai erottaa käsitteitä toisistaan; (2) esittää noiden käsitteiden avulla minkälainen maailma on. Tätä käsitystä vahvistanee seuraava kuuluisa kohta PJK:stä: Dieselbe Function, welche den verschiedenen Vorstellungen in einem Urtheile Einheit giebt, die giebt auch der bloßen Synthesis verschiedener Vorstellungen in einer Anschauung Einheit, welche, allgemein ausgedrückt, der reine Verstandesbegriff heißt. B.105.3 Tarkastellaan tätä esimerkin avulla: Jos lämpötila laskee nollan alapuolelle, niin vesi jäätyy. Tämän lauseen voi tulkita sanovan, että mikäli antekedentti on tosi, myös konsekventin on oltava tosi. Näin ajateltuna ”jos...niin” yhdistää tietyllä tavalla kaksi käsitettä tai arvostelmaa toisiinsa. Toisaalta arvostelma näyttäisi myös liittävän yhteen arvostelman ulkoiset asiantilat, lämpötilan laskeminen nollan alapuolelle ja veden jäätyminen. Arvostelmassa sanotaan, että näiden välillä vallitsee faktuaalinen kausaalinen suhde. Kantin seuraava siirto on väittää, että arvostelman loogiset muodot vastaavat kategorioita, jotka ovat ymmärryksen puhtaita käsitteitä ja jotka ovat objektien ajattemisen aprorisia ehtoja. Kategoriataulukko on Kantilla seuraavanlainen: Tafel der Kategorien. 1. Der Quantität: Einheit Vielheit
Allheit. 2. 3.
Der Qualität: Der Relation: Realität der Inhärenz und Subsistenz Negation (substantia et accidens) Limitation. der Causalität und Dependenz (Ursache und Wirkung) der Gemeinschaft (Wechselwirkung zwischen dem Handelnden und Leidenden). 4. Der Modalität: Möglichkeit -- Unmöglichkeit Dasein -- Nichtsein Nothwendigkeit -- Zufälligkeit.
Kantin kuuluisan transsendentaalisen deduktion tarkoituksena on osoittaa, että näillä kategorioilla todellakin on objektivinen realiteetti. Toisin sanoen, ettei objektien ajatteleminen ilman näitä kategorioita ole mahdollista. Tästä taas voimme päätellä, että minkä tahansa ajattelemamme objektin tulee olla kategorioiden mukainen. Näin voimme kartuttaa apriorista tietoa ajattelemistamme ja siis kokemuksessa kohtaamistamme objekteista. Erityisen tärkeätä Kantin ajattelun ymmärtämiseksi on se, etteivät kategoriat ole ainoastaan meistä erillisten objektien ajattelemisen ehtoja vaan myös noiden objektien objekteina olemisen ehtoja. Subjektiivisista ajattelun ehdoista tulee siis objektien itsensä ehtoja. (Kohta: Painota). Transsendentaalinen deduktio B-editio Koko metafysiikan keskeinen kysymys voidaan Kantin mukaan tiivistää kysymykseksi: Miten synteettiset a priori arvostelmat ovat mahdollisia? Metafysiikassa pyritään tietämään jotakin maailmasta kokemukseen viittaamatta ja Kantin mukaan tällainen tieto on juuri synteettistä a priori tietoa. Kant kuitenkin huomaa, että metafysiikka joutuu vaikean pulman eteen: miksi maailman pitäisi olla aprioristen, ihmisten mielestä lähtöisin olevien, käsitteiden mukainen? Kirjeessään Hertzille (21.2. 1772) Kant selostaa metafysiikan peruskysymyksen ongelmallisuutta seuraavasti: so bemerkte ich: daß mir noch etwas wesentliches mangele, welches ich bei meinen langen metaphysischen Untersuchungen, sowie andre, aus der Acht gelassen hatte und welches in der That den Schlüssel zu dem ganzen Geheimnisse, der bis dahin sich selbst noch verborgenen Metaphys:, ausmacht. Ich frug mich nemlich selbst: auf welchem Grunde beruhet die Beziehung desjenigen, was man in uns Vorstellung nennt, auf den Gegenstand? Enthält die Vorstellung nur die Art, wie das subject von dem Gegenstande afficirt wird, so ists leicht einzusehen, wie sie diesem als eine Wirkung ihrer Ursache gemäß sei und wie diese Bestimmung unsres Gemüths etwas vorstellen d.i. einen Gegenstand haben könne. Die passive oder sinnliche Vorstellungen haben also eine begreifliche Beziehung auf Gegenstände, und die Grundsätze, welche aus der Natur unsrer Seele entlehnt werden, haben eine begreifliche Gültigkeit vor alle Dinge in so fern sie Gegenstände der Sinne sein sollen. Eben so: wenn das, was in uns Vorstellung heißt, in Ansehung des objects objects activ wäre, d.i. wenn dadurch selbst der Gegenstand hervorgebracht würde, wie man sich die Göttliche Erkenntnisse als die Urbilder der Sachen vorstellet, so würde auch die Conformitaet derselben mit den objecten verstanden werden können. Es ist also die Möglichkeit so wohl des intellectus archetypi, auf dessen Anschauung die Sachen selbst sich gründen, als des intellectus ectypi, der die data seiner logischen Behandlung aus der sinnlichen Anschauung der Sachen schöpft, zum wenigsten verständlich. Allein unser Verstand ist durch seine Vorstellungen weder die Ursache des Gegenstandes, (außer in der Moral von den guten Zwecken) noch der Gegenstand die Ursache der Verstandesvorstellungen (in sensu reali). Die reine Verstandesbegriffe müssen also nicht von den Empfindungen der Sinne abstrahirt sein, noch die Empfänglichkeit der Vorstellungen durch Sinne ausdrücken, sondern in der Natur der Seele zwar ihre Quellen haben, aber doch weder in so ferne sie vom Object Object gewirkt werden, noch das object object selbst hervorbringen. Ich hatte mich in der dissertation damit begnügt die Natur der intellectual Vorstellungen blos negativ auszudrücken: daß sie nemlich nicht modificationen der Seele durch den Gegenstand wären. Wie aber denn sonst eine Vorstellung die sich auf einen Gegenstand bezieht ohne von ihm auf einige Weise afficirt zu sein möglich überging ich mit Stillschweigen. Ich hatte gesagt: die sinnliche Vorstellungen stellen die Dinge vor, wie sie erscheinen, die intellectuale wie sie sind. Wodurch aber werden uns denn diese Dinge gegeben, wenn sie es nicht durch die Art werden, womit sie uns afficiren und wenn solche intellectuale Vorstellungen auf unsrer innern Thätigkeit beruhen, woher kommt die Übereinstimmung die sie mit Gegenständen haben sollen, die doch dadurch nicht etwa hervorgebracht werden und die axiomata der reinen Vernunft über diese Gegenstände, woher stimmen sie mit diesen überein, ohne daß diese Übereinstimmung von der Erfahrung hat dürfen Hülfe entlehnen. In der Mathematik Mathematik geht dieses an; weil die objecte objecte vor uns nur dadurch Größen sind und als Größen können vorgestellet werden, daß wir ihre Vorstellung erzeugen können, indem wir Eines etlichemal nehmen. Daher die Begriffe der Größen selbstthätig sein und ihre Grundsätze a priori können ausgemacht werden. Allein im Verhältnisse der qualitaeten, wie mein Verstand gänzlich a priori sich selbst Begriffe von Dingen bilden soll, mit denen nothwendig die Sachen einstimmen sollen, wie er reale Grundsätze über ihre Möglichkeit entwerfen soll, mit denen die Erfahrung getreu einstimmen muß und die doch von ihr unabhängig sind diese Frage hinterläßt immer eine Dunkelheit in Ansehung unsres Verstandesvermögens woher ihm diese Einstimmung mit den Dingen selbst komme. X 130-132.4 On siis kaksi mahdollisuutta miten representaatio voi kohdata objektin. (i) objekti tekee representaation mahdolliseksi (ii) representaatio tekee objektin mahdolliseksi. Jälikimmäinen mahdollisuus totetuu silloin kun on kyse intuitiivisesta intellektistä, joka luo omat objektinsa ja edellinen silloin kun on kyse empiirisestä representaatiosta. Puhtaan järjen kritiikissä Kant kuitenkin on sitä mieltä, että myös diskursiivinen intellekti, joka kykenee vain aistimelliseen intuitioon, on osaltaan luomassa apriorisin käsittein objektejaan. Tässä on yhteys transsendentaaliseen estetiikkaan, joka opettaa, että avaruudellisuus ulkoisen aistimisen muotona ja sen ehtona painaa leimansa havaitsemiimme objekteihin. Havaitsemamme objektit ovat ulkoisina representaatioinamme välttämättä avaruudellisia. Näin Kant väistää tietyssä mielessä skeptisen kysymyksen siitä voisiko olla niin, että empiiriset objektit todellisuudessa ovatkin jotakin aivan muuta kuin miltä ne meistä näyttävät. Kant kritisoi huomautuksissaan empiristien näkemystä kokemuksesta kaiken tiedon alkuperänä seuraavasti: Ensimmäiseksi kaikkeen kokemukseen kuuluu aistien representaatio [aistiperusteinen representaatio]. Toiseksi [siihen kuuluu] tietoisuus; tätä, jos se liittyy välittömästi edelliseen, kutsutaan empiiriseksi tietoisuudeksi, ja aistien representaatiota yhdistyneenä empiiriseen tietoisuuteen kutsutaan perseptioksi. Jos kokemus ei olisi mitään muuta kuin perseptioiden rykelmä, siitä ei löytyisi mitään, jolla ei olisi empiiristä alkuperää. Mutta tietoisuus perseptioista liittää kaikki representaatiomme meihin itseemme vain tilamme modifikaatioina; tässä tapauksessa ne ovat toisistaan erillään, ja erityisesti eivät ole kognitioita mistään olioista eivätkä liity mihinkään objektiin. Ne eivät siis ole vielä kokemusta, jonka täytyy, tottakai, sisältää empiirisiä representaatioita, mutta johon täytyy samanaikaisesti myös sisältyä aistien objektien kognitio. Kant ajattelee, että impressioiden tai representaatioiden rykelmä ei voi millään tavoin tarjota subjektille representaatiota hänestä erillisestä objektiivisesta todellisuudesta. Tässä tapauksessa subjektilla kyllä voisi olla tietoisuus siitä, että hänellä on tiettyjä aistimuksia, mutta nämä aistimukset eivät vielä viittaisi mihinkään hänelle ulkopuoliseen objektiin, jossa useat piirteet yhdistyvät yhdeksi. (Esim.luennolla käsitellyssä liidunpalaesimerkissä, paino, väri, läpäisemättömyys jne. yhdistyvät yhdessä objektissa.). Kantin kysymys voidaan esittää seuraavasti: Mitä tulee lisätä siihen, että minulla on useita representaatioita, jotta saisin representaation yhdestä, jolla on monta piirrettä. Tai: Miten objektin kokeminen on mahdollista; miten on mahdollista, että onnistun ajattelemaan jotakin minusta erillistä objektia? On huomattava, että tässä ei tarvitse olla kysymys skeptisismin haasteeseen vastaamisesta. Skeptikko kyllä hyväksyy sen, että ajatettelemme objekteja ulkoisina, mutta hän väittää, ettei ole mahdollista, että noita ajatuksiamme vastaa jokin todellinen oleva. Kant taas on tässä kohden kiinnostunut subjekti-objekti –relaation synnystä. Transsendentaalisen deduktion alussa (B-deduktio) Kant ottaa käyttöön teknisen termin ”Minä ajattelen” (”Das: Ich denke”). Jotta jokin representaatio olisi jotakin minulle, sen täytyy, Kantin mukaan, olla minun ajateltavissani-muutoin se olisi mahdoton tai ei-mitään minulle. Se, että kaikki representaationi ovat ajateltavissani, tarkoittaa sitä, että nuo representaatiot muodostavat minulle harmonisen kokonaisuuden, jossa yksittäiset representaatiot liittyvät toisiinsa yhdeksi representaatioksi. Ei siis pelkästään sitä, että mikä tahansa representaatio joka on jotakin minulle on erikseen sellainen, että voi sitä ajatella. Sitä, että ”Minä ajattelen” on liitettävissä kaikkiin representaatioihini, Kant kutsuu apperseption alkuperäiseksi ykseydeksi tai sen transsendentaaliseksi ykseydeksi. On siis huomattava seuraava: Jos olen tietoinen representaatioistani A, B ja C ja tietoinen myös siitä, että minussa on tällainen representaatioiden rykelmä, niin tällöin en vielä välttämättä ajattele A:ta, B:tä, C:tä ja niiden yhdistelmää. Minun on ajateltava näitä representaatiota yhdessä minusta erillisessä objektissa. Jos siis olen tietoinen muodosta, väristä, läpäisemättömyydestä, painosta, yms. en vielä ajattele objektia, joka on läpäisemätön, jolla on paino, ja joka on tietyn värinen.5 Seuraava keskeinen käsite Kantilla on kombinaatio (Verbindung) . Kuten Locke, myös Kant ajattelee kombinaation olevan ymmärryksen akti. Jonkin ymmärtäminen moneuden ykseydeksi edellyttää, että ymmärrys on kombinoinut tuon ykseyden. Kant (B 129-31) luonnehtii kombinaatiota seuraavalla tavalla: . Das Mannigfaltige der Vorstellungen kann in einer Anschauung gegeben werden, die bloß sinnlich, d.i. nichts als Empfänglichkeit ist, und die Form dieser Anschauung kann a priori in unserem Vorstellungsvermögen liegen, ohne doch etwas andres als die Art zu sein, wie das Subject afficirt wird. Allein die Verbindung (conjunctio) eines Mannigfaltigen überhaupt kann niemals durch Sinne in uns kommen und kann also auch nicht in der reinen Form der sinnlichen Anschauung zugleich mit enthalten sein; denn sie ist ein Actus der Spontaneität der Vorstellungskraft, und da man diese zum Unterschiede von der Sinnlichkeit Verstand nennen muß, so ist alle Verbindung, wir mögen uns ihrer bewußt werden oder nicht, es mag eine Verbindung des Mannigfaltigen der Anschauung oder mancherlei Begriffe, und an der ersteren der sinnlichen oder nichtsinnlichen Anschauung sein, eine Verstandeshandlung, die wir mit der allgemeinen Benennung Synthesis belegen würden, um dadurch zugleich bemerklich zu machen, daß wir uns nichts als im Object verbunden vorstellen können, ohne es vorher selbst verbunden zu haben, und unter allen Vorstellungen die Verbindung die einzige ist, die nicht durch Objecte gegeben, sondern nur vom Subjecte selbst verrichtet werden kann, weil sie ein Actus seiner Selbstthätigkeit ist. Man wird hier leicht gewahr, daß diese Handlung ursprünglich einig und für alle Verbindung gleichgeltend sein müsse, und daß die Auflösung, Analysis, die ihr Gegentheil zu sein scheint, sie doch jederzeit voraussetze; denn wo der Verstand vorher nichts verbunden hat, da kann er auch nichts auflösen, weil es nur durch ihn als verbunden der Vorstellungskraft hat gegeben werden können. Aber der Begriff der Verbindung führt außer dem Begriffe des Mannigfaltigen und der Synthesis desselben noch den der Einheit desselben bei sich. Verbindung ist Vorstellung der synthetischen Einheit des Mannigfaltigen.* Die Vorstellung dieser Einheit kann also nicht aus der Verbindung entstehen, sie macht vielmehr dadurch, daß sie zur Vorstellung des Mannigfaltigen hinzukommt, den Begriff der Verbindung allererst möglich. Diese Einheit, die a priori vor allen Begriffen der Verbindung vorhergeht, ist nicht etwa jene Kategorie der Einheit (§ 10); denn alle Kategorien gründen sich auf logische Functionen in Urtheilen, in diesen aber ist schon Verbindung, mithin Einheit gegebener Begriffe gedacht. Die Kategorie setzt also schon Verbindung voraus. Also müssen wir diese Einheit (als qualitative, § 12) noch höher suchen, nämlich in demjenigen, was selbst den Grund der Einheit verschiedener Begriffe in Urtheilen, mithin der Möglichkeit des Verstandes sogar in seinem logischen Gebrauche enthält. (Korostus OK). 6
Tämä tarkoittaa nyt sitä, että kun subjekti representoi moneuden yhdessä, hänen on tarvinnut yhdistää nämä moneuden elementit. Tämä yhdistäminen pelkäksi aggregaatioksi tulkittuna ei kuitenkin vielä riitä, koska näin meneteltäessä tuloksena olisi vain representaatioiden rykelmä. (Ajattele, että katsot viiden hengen yleisöä. Se että sinulla on viisi eri ihmisen representaatiota, ei vielä johda siihen, että sinulla on representaatio viidestä ihmisestä. Jos pelkästään yhdistät nämä representaatiot mielesi kuvina toisiinsa, niin silloin sinulla on ehkä representaatio viidestä ihmisen ”kuvasta” tai representaaio viiden ihmisen kuvan rykelmästä, mutta ei vieläkään representaatiota viidestä toisiinsa liityvästä ihmisestä.) Kun Kant sanoo, että kombinaatio on moneuden synteettisen ykseyden representaatio, on tärkeää kiinnittää huomiota käsitteeseen ”ykseys”. Representaatio viidestä ihmisen kuvasta olisi kyllä moneuden aggregaation representaatio mutta ei moneuden synteettisen ykseyden representaatio. Kysymys kuuluu nyt mitä tarvitsee lisätä moneuden aggregaation representaatioon, jotta päästäisiin moneuden synteettisen ykseyden representaatioon. Vaikeudet alkavat nyt ja ne ovat uskoakseni pääosin vaikean terminologian tuottamia. Yritetään ymmärtää tätä esimerkkimme avulla. Kun minulla on viisi erillistä ihmisen representaatiota, Kant sanoisi, etteivät nämä kaikki yhdessä kuuluisi minulle. Tämä ilmenee seuraavasta (B 132-33): Denn die mannigfaltigen Vorstellungen, die in einer gewissen Anschauung gegeben werden, würden nicht insgesammt meine Vorstellungen sein, wenn sie nicht insgesammt zu einem Selbstbewußtsein gehörten, d.i. als meine Vorstellungen (ob ich mich ihrer gleich nicht als solcher bewußt bin) müssen sie doch der Bedingung nothwendig gemäß sein, unter der sie allein in einem allgemeinen Selbstbewußtsein zusammenstehen können, weil sie sonst nicht durchgängig mir angehören würden. Aus dieser ursprünglichen Verbindung läßt sich vieles folgern.7 Jotta representaatiot (representoidut objektit) X ja Y kuuluisivat yhdessä minulle, täytyy olla niin, että X:n ja Y:n on esiinnyttävä yhdessä representaatiossa. (Jotta viisi ihmisen representaatiota kuuluisivat yhdessä minulle, täytyisi olla niin, että minulla olisi viiden ihmisen representaatio). Tietyssä mielessä minun on kyettävä lisäämään eri representaatioiden kohteet toisiinsa, jotta voitaisiin sanoa, että nuo eri representaatiot kuuluvat yhdessä minulle. Tällaisen lisäyksen tuloksena kaksi representaatiota ovat samassa tietoisuudessa. Tämä käy mielestäni ilmi seuraavasta: Nämlich diese durchgängige Identität der Apperception eines in der Anschauung gegebenen Mannigfaltigen enthält eine Synthesis der Vorstellungen und ist nur durch das Bewußtsein dieser Synthesis möglich. Denn das empirische Bewußtsein, welches verschiedene Vorstellungen begleitet, ist an sich zerstreut und ohne Beziehung auf die Identität des Subjects. Diese Beziehung geschieht also dadurch noch nicht, daß ich jede Vorstellung mit Bewußtsein begleite, sondern daß ich eine zu der andern hinzusetze und mir der Synthesis derselben bewußt bin. Also nur dadurch, daß ich ein Mannigfaltiges gegebener Vorstellungen in einem Bewußtsein verbinden kann, ist es möglich, daß ich mir die Identität des Bewußtseins in diesen Vorstellungen selbst vorstelle, d.i. die analytische Einheit der Apperception ist nur unter der Voraussetzung irgend einer synthetischen möglich. (Korostus OK.) 8 Kahden representation oleminen samassa tietoisuudessa edellyttää siis noiden representaatioiden lisäämistä toisiinsa (synteesiä), josta synteesistä subjektin on oltava tietoinen. Tämä tietoisuusvaatimus on ensi silmäykseltä vaikeasti ymmärrettävissä ja tuntuu introspektiivisesti väärältä. Ehkä seuraava voisi selventää tätä asiaa. Tietoisuus on Kantille kiinteässä yhteydessä käsitteellistämiseen. Olen tietoinen ympäröivistä objekteista sikäli kuin olen kykenevä käsitteellistämään niitä. Tietoisuus oliosta X ja sen ymmärtäminen oliotyyppiin Y kuuluvaksi kulkevat käsi kädessä. Tietoisuus synteesistä on kuitenkin tietoisuutta tietynlaisesta mentaalisesta aktiviteetista ja nyt voidaan väittää, että käsitteen mukainen eteneminen on useita mentaalisia aktiviteetteja konsituoivaa toimintaa. Ajatellaan ihmistä joka laskee. Laskeminen ei ole pelkkää objektirykelmän saattamista tietoisuuden eteen [ajattele vaikka tähtien moneuden saattamista tietoisuuteesi. Tämän ei tarvitse olla laskemista] vaan lisäksi vaaditaan, että laskijan on edettävä ykseyden perustaa noudattaen. Kymmenlukujärjestelmässä tämä perusta on kymmenikkö. Näin ihmisen joka laskee kymmenlukujärjestelmää käyttäen voi sanoa olevan tietoinen tästä synteesistä. Hänen ymmärtämyksensä tämän käsitteellisen toiminnan luonteesta voi olla hyvinkin hämärää ja epäselvää, mutta joka tapauksessa hänen on tuota käsitettä tietyssä mielessä käytettävä, jotta voitaisiin puhua laskemisesta ja moneuden kombinaatiosta. Vain näin hän kykenee representoimaan moneuden synteesin ykseyden. Ilman käsitystä, vaikkakin hämärää, synteesinsä luonteesta moneuden ykseys jää häneltä saavuttamatta. Kantin väite siitä, että kombinoidessaan subjektin on oltava tietoinen synteesistään, tarkoittaa, mikäli olen oikeassa, yksinkertaisesti sitä, että kombinaatio on käsitteen mukaista toimintaa. Alamme nyt lähestyä kategorioita. Kantin ajatus tuntuu olevan, että kategoriat ovat juuri niitä käsitteitä joiden mukainen kombinaatio johtaa moneuden ajattelemiseen ykseytenä. Toisin sanoen, yhdistäessäni aistimellisuuden minulle tarjoamaa materiaalia kategorioiden mukaisesti representaatiot lakkaavat olemasta vain sellaisia jotka subjekti kokee pelkiksi mielensä modifikaatioiksi. Kategorioiden ansiosta noiden representaatioiden synteesi johtaa representaatioon ulkoisesta objektista. Kant kirjoittaa (B 137):
Transsendentaalisen deduktion perusväittämä on sitten se, että arvostelmataulukkoa vastaava kategoriataulukko antaa ne käsitteet, joita tarvitsemme saattamaan representaatiot apperseption originaalisen ykseyden alaan. Ymmärrys on kyky muodostaa arvostelmia ja kun koemme maailmaa esitämme maailman olevan tietynlainen. Kokemuksessa sovellamme käsitteitä arvostelmien avulla objekteihin. Tarkastellaan kategorista arvostelmaa A on B. Tällaisen arvostelman esittäjä väittää, että se mikä kuuluu A:n käsitteen alaan kuuluu myös B:n käsitteen alaan. Tuo arvostelma ei siis ole (pelkästään) arvostelma A:n ja B:n käsitteistä vaan myös arvostelma niistä objekteista joihin A ja B viittaavat. Siinä sanotaan A:n ja B:n yhdistyvän objektissa. Arvostelmaa käyttäen sen tekijä näyttäisi yhdistävän eri representaatioita objekti-suhteeseen ja näin arvostelman tekemiseen liittyisi sellainen moneuden synteesin ykseyden representaatio, joka vaaditaan objektiiviseen kokemukseen. Tässä arvostelmassa kopula ”on” antaa sen apriorisen käsitteen, jonka mukaisesti arvostelman esittäjä yhdistää A representaation B representaatioon ja näin luo synteettisen ykseyden. Kant kirjoittaa (B 140-142): Ich habe mich niemals durch die Erklärung, welche die Logiker von einem Urtheile überhaupt geben, befriedigen können: es ist, wie sie sagen, die Vorstellung eines Verhältnisses zwischen zwei Begriffen. Ohne nun hier über das Fehlerhafte der Erklärung, daß sie allenfalls nur auf kategorische, aber nicht hypothetische und disjunctive Urtheile paßt (als welche letztere nicht ein Verhältniß von Begriffen, sondern selbst von Urtheilen enthalten), mit ihnen zu zanken (unerachtet aus diesem Versehen der Logik manche lästige Folgen erwachsen sind)*, merke ich nur an, daß worin dieses Verhältniß bestehe, hier nicht bestimmt ist. Wenn ich aber die Beziehung gegebener Erkenntnisse in jedem Urtheile genauer untersuche und sie als dem Verstande angehörige von dem Verhältnisse nach Gesetzen der reproductiven Einbildungskraft (welches nur subjective Gültigkeit hat) unterscheide, so finde ich, daß ein Urtheil nichts andres sei, als die Art, gegebene Erkenntnisse zur objectiven Einheit der Apperception zu bringen. Darauf zielt das Verhältnißwörtchen ist in denselben, um die objective Einheit gegebener Vorstellungen von der subjectiven zu unterscheiden. Denn dieses bezeichnet die Beziehung derselben auf die ursprüngliche Apperception und die nothwendige Einheit derselben, wenn gleich das Urtheil selbst empirisch, mithin zufällig ist[.] Korostus OK.10
1. “Minä ajattelen” on liitettävissä kaikkiin representaatioihini, jotka ovat jotakin minulle. Ei siis ainoastaan jokaiseen representaatioon erikseen vaan siten, että nuo representaatiot yhdistyvät toisiinsa ja esittävät harmonisia kokonaisuuksia (ykseyden moneudessa). Tämä on apperseption alkuperäisen ykseyden periaate, tai sen transsendentaalisen ykseyden periaate. Apperseption alkuperäisen ykseyden periaate tarkoittaa, että representaationi eivät ole pelkästään sellaisia, joista jokaisesta olen erikseen tietoinen, vaan sitä, että nuo representaatiot ovat kaikki yhdessä liitettävissä itse-tietoisuuteeni: ”Denn die mannigfaltigen Vorstellungen, die in einer gewissen Anschauung gegeben werden, würden nicht insgesammt meine Vorstellungen sein, wenn sie nicht insgesammt zu einem Selbstbewußtsein gehörten, d.i. als meine Vorstellungen (ob ich mich ihrer gleich nicht als solcher bewußt bin) müssen sie doch der Bedingung nothwendig gemäß sein, unter der sie allein in einem allgemeinen Selbstbewußtsein zusammenstehen können, weil sie sonst nicht durchgängig mir angehören würden. (B.132-3)”11
Transsendentaalinen dialektiikka Transsendentaalisessa estetiikassa ja analytiikassa Kant pyrki luomaan uudenlaisen tavan nähdä ihmisen ja häntä ympäröivän objektiivisen todellisuuden suhde. Keskeistä tälle tavalle (l. transsendentaaliselle idealismille) on, että avaruus ja ajallisuus ovat subjektin tapoja havaita ja että empiiriset objektit ovat subjektin mielen modifikaatioista kyhättyjä vaikutelmia. Kantin erottaa idealismista kuitenkin se, että vaikutelmien taustalla on hänen mukaansa olioiden sinänsä todellisuus. Nämä oliot sinänsä selittävät sen, että tunnemme olevan passiivisia, ulkoisille vaikutuksille alttiita, joita vaikutuksia, kuten esim. värejä ja makuja, emme kykene itsestämme tuottamaan. Transsendentaalisessa dialektiikassa Kant pyrkii osoittamaan, että monet vaikeat kosmologian pulmat katoavat kunhan transsendentaalinen idealismi hyväksytään. Hän pyrkii myös selittämään sen miksi yhtäältä rationaalisen psykologian pyrkimys osoittaa sielun kuolemattomuus ja sen erillisyys ruuumiista ja toisaalta rationaalisen teologian pyrkimys todistaa Jumalan olemassaolo epäonnistuvat. (Loppu muistiinpanoissa).
1 Similarly, the fundamental laws of the motions of the heavenly bodies gave established certainty to what Copernicus had at first assumed only as an hypothesis, and at the same time yielded proof of the invisible force (the Newtonian attraction) which holds the universe together. The latter would have remained for ever un- discovered if Copernicus had not dared, in a manner contradictory of the senses, but yet true, to seek the observed movements, not in the heavenly bodies, but in the spectator. The change in point of view, analogous to this hypothesis, which is expounded in the
to draw attention to the character of these first attempts at such a change, which are always hypothetical. But in the Critique itself it will be proved, apodictically not hypothetically, from the nature of our representations of space and time and from the elementary concepts of the understanding. (Käännös Kemp-Smith) 2 Logic, again, can be treated in a twofold manner, either as logic of the general or as logic of the special employment of the understanding. The former contains the absolutely necessary rules of thought without which there can be no employment whatsoever of the understanding. It therefore treats of understanding without any regard to difference in the objects to which the understanding may be directed. The logic of the special employment of the understanding contains the rules of correct thinking as regards a certain kind of objects. The former may be called the logic of elements, the latter the organon of this or that science. The latter is com- monly taught in the schools as a propaedeutic to the sciences, though, according to the actual procedure of human reason, it is what is obtained last of all, when the particular science Yüklə 137,21 Kb. Dostları ilə paylaş:
|