John r käveli yliopiston käytävää pitkin luokkasaliin

23.
Ostoskeskuksen vartija huomasi yksinään seisovan pienen matkalaukun rakenteita tukevan pilarin vieressä. Hän jäi tarkkailemaan hakisiko joku laukun. Ketään ei näkynyt paikalla ja hän päätti soittaa kännykällään paikalle poliisin. Jossain toisessa paikassa, tai tässä paikassa toisena kaukaisempana aikana, hän olisi yksinkertaisesti vienyt laukun löytötavaroiden säilytykseen, mutta nykymaailmassa pommiuhka oli todellinen eikä löydettyjä laukkuja pitänyt käydä siirtelemään.

Laukkua lähestyi maahanmuuttaja epävarmin askelein. Vartija kysyi häneltä, oliko laukku hänen, jolloin poika vastasi nopeasti, että ei ollut ja jatkoi kävelyään. Oli varottava, että kukaan varas ei yrittäisi pihistää laukkua ja samalla aiheuttaa räjähdystä, mikäli siinä olisikin pommi.

Poliisin pommin purkuryhmä saapui paikalle kymmenen minuutin päästä. Laukussa saataisi olla GSM-puhelin, johon soitto räjäyttäisi pommin. Pommin purkuryhmä käänsi GSM-häiritsimen päälle estäen kaikkien puheluiden kytkeytymisen kymmenien metrien matkalla. Mutta vain GSM-puheluiden, koko spektrialuetta ei voitu häiritä, joten riski pommin etäräjäyttämisestä oli todellinen. Pommin purkaja käveli laukun luokse ja nosti sitä varovasti kulmasta siltä varalta, että siinä olisi mekaaninen laukaisin. Hän näytti kädellään muille ryhmäläisille, että hälytys oli aiheellinen, ja nämä varmistivat sen, ettei turva-alueella ollut ketään.

Pommissa oli erittäin alkeellinen mekaaninen laukaisintappi: laukun pohjaan tehdystä reiästä työntyisi ulos pommin räjäyttävä tappi, mikäli laukku nostettaisiin lattialta. Pommin purkajalla ei ollut mitään vaikeuksia pysäyttää tapin liike ohuella muovilevyllä, jonka hän teippasi kiinni laukkuun. Purkuryhmä vei laukun ja poliisi otti mukaansa ostoskeskuksen kaikkien kameroiden valvontavideot.

Laukussa oli trotyylipanos ja laukaisijana oli tappi, joka sulki virtapiirin ja sai aikaan sytytyksen. Sytytysjärjestelmässä ei ollut mitään purkamista vaikeuttavia viritelmiä. Teknikot tarkastelivat purettua pommia ja etsivät siitä sormenjälkiä tai muita vihjeitä tekijästä.

»Amatöörin pommi. Kuka tällaisia enää tekee?»

»Voi olla jokin koululainen. Ei ainakaan Al-Qaida tai kukaan ammattilainen. Laukaisumekanismi tuo mieleen erään tärähtäneen matemaatikon.»

»Tuo trotyyli on varmaan varastettu joltain räjäytystyömaalta, niiltä aina joskus katoaa räjähteitä.»

»Onko niistä valvontavideoista ilmennyt mitään?»

Paikan vartija selitti, että suoraan siihen paikkaan, missä pommi oli, ei ollut suunnattuna yhtään kameraa, mutta näemme kyllä kaikki ihmiset, jotka kävelivät sille alueelle tai sieltä pois. Vartijan mukaan laukku ei ollut paikalla tuntia aiemmin, joten etsittävä aika rajoittuu korkeintaan tuntiin.

»Kantaako kukaan matkalaukkua, siitähän sen suoraan näkee.

Kukaan ei kannut pientä matkalaukkua, mutta kolmella henkilöllä oli suuri kassi, johon matkalaukku sopisi. Vahvin epäilty löytyi helposti - Unabomberin nuorempi versio.

Noora Laine katsoi valvontakameran mustavalkoista kuvaa. Todella, siinä oli anorakissa kulkeva mies, jonka päätä peitti huppu ja silmiä mustat aurinkolasit. Mies kantoi suurta urheilulaukkua olalla. Hän kysyi oliko miehen henkilöllisyys jo selvillä. Miehen kuvaa oli heti näytetty lähialueen kaupoissa ja lopulta oli tärpännyt. Kuvan näköinen mies oli ostanut tupakkaa ja maksanut kaiken luottokortilla. Kortin tiedot saatiin koneelta.

Laine katsoi saamaansa tulostetta. Lars Johansson, osoite kerrostalossa Västeråsissa.

»Te olette tietenkin jo selvittäneet miehen tiedot:» Laine totesi.

Etsivä antoi Laineelle toisen paperin. Laine luki sen nopeasti. Ei rikosrekisteriä, ei pidätyksiä, viimeinen työpaikka: yliopiston lehtori vuosi sitten, ikä 32 vuotta, valokuva, jossa epäilty näytti sangen samanlaiselta kuin valvontakameran kuvassa.

»Onko pommi taidokkasti veistetyssä puulaatikossa?» Laine kysyi.

Kuulemma ei ollut, vaan valmiina hankitussa metallirasiassa, jonka pohjaan oli porattu reikä tapille.

»No, se nyt oli vain yksi idea. Annetaan hänestä pidätysmääräys epäiltynä todennäköisin syin terroriteon yrityksestä», Laine totesi. »Tarkistetaan muutkin kaksi suurta laukkua kantanutta henkilöä.»

Tämä pommitapaus nähtävästi selviäisi ensi yrittämältä. Mies oli täydellinen amatööri ja tunaroi pahasti maksaessaan tupakkansa luottokortilla. Miksi hän lainkaan kävi ostamaan mitään unabomber-anorakki ja aurinkolasit päällään? Eikö hän olisi löytänyt webistä hieman alkeellista tappia modernimpaa sytytinratkaisua? Vaikuttaa, että tämä kaveri on jokin hullu joka haluaakin tulla pidätetyksi.

Se ei muuta asiaa, paitsi että hän ehkä joutuu hullujenhuoneelle vankilan sijaan. Hän oli käynyt viemässä ostoskeskukseen pommin, joka olisi voinut surmata sivullisia ja pahimmassa tapauksessa romahduttaa katon. Teosta tulisi jo nyt tuomio murhan suunnittelusta ja syyttäjä varmasti selvittää, oliko räjähde riittävä rakennuksen romahduttamiseen ja jos on, niin teosta tulisi aikamoinen kakku.

24.
Aikaisin maanantaiaamuna Noora Laine nousi portaat ja kääntyi toisen kerroksen käytävälle. Hän uskoi ratkaisevansa eilisiltaisen pommiyrityksen saman tien. Tekijä oli amatööri eikä hänen kiinnisaamisensa veisi kauaa. Tämä siis oli Lars Johanssonin viimeinen tiedossaoleva työpaikka. Siistin näköistä, ei sellainen perinteisen nuhruinen akateeminen opinahjo kuin missä Noora itse oli kursseja suorittanut, siis sellainen, jossa harjoitukset pidetään eri puolilla kaupunkia ja ehtiäkseen niihin täytyy ajaa polkupyörällä liikennesääntöjä rikkoen, ja selkä on aina hiessä jos ylipäänsä ehtii paikalle. Noora ajoi, useimmat tytöt eivät. Hän aikoi haastatella Johanssonin entisiä työtovereita, koska mies oli edelleen vapaalla jalalla, vaikka häntä oli jo yritetty tavoittaa. Työpaikalla kukaan ei muistanut mitään erityistä Johanssonista. Hänhän oli lopettanut työt siellä jo pari vuotta sitten. Lopulta Laine tavoitti henkilön, joka tunsi Johanssonin paremmin. Nuori nainen nimeltään Joanna Nowak. Noora esitteli itsensä, kertoi perusasiat pommiuhasta ostoskeskuksessa ja näytti valvontakameran kuvan.

»Lars? Kyllä tuo kuva näyttää Larsilta, mutta en voi uskoa sitä.»

»Me haluamme löytää Lars Johanssonin, hänestä on annettu etsintäkuulutus. Onko teillä mitään käsitystä minne hän olisi mennyt? Kotoaan häntä ei löytynyt.»

Joanna kertoi, että Larsilla oli sisko Västeråsissa, vanhemmat olivat kuollet. Larsin italialaisen ystävän Joanna kyllä tiesi, muttei halunnut tässä vaiheessa kertoa. Lars oli varmasti syytön ja kyseessä oli jokin lavastettu juttu, Joanna ajatteli. Häntä ei voitaisi syyttää siitä että hän ei mainitsisi italialaisen ystävän nimeä: kukaan ei voisi väittää että hän edes tiesi ystävästä. Hän kertoisi tapailleensa Larsia monta vuotta sitten vain jos sitä erityisesti kysyttäisiin.

»Saisinko kopion tuosta kuvasta. Haluan katsoa sitä tarkemmin ja miettiä onko se todella Lars.»

Laine antoi Joannalle kopion kuvasta ja pyysi Joannalta muiden Larsin lähemmin tunteneiden henkilöiden nimiä.

Noora sai turvallisuuspoliisilta vastauksen kyselyynsä Joanna Nowakin antamista nimistä. Vastauksesta ilmeni, ettei mikään annetuista nimistä ollut terroristi tai vastapuolen agentti, mikä vastapuoli nyt sitten kylmän sodan päättymisen jälkeen olikaan. Marko Ranta, suomalainen, opiskelija, sitä ennen hieman sotilaskoulutusta, erilaisia lyhyitä työsuhteita, nykyään yksityisyrittäjä - alaa ei mainita. Zoran Lenkowitz, syntyään jugoslavialainen, ollut sota-alueella Jugoslavian sodan aikoihin, työskennellyt laitoksella tutkijana, ei merkintöjä.

Noora oli myös käynyt tapaamassa Johanssonin siskoa, jonka antamista nimistä yksi oli ollut kiinnostava, vaikkei tapaukseen varmaan liitykään. Ron Carter, amerikkalainen, hallituksen työntekijä. Jokin Carterin tiedoissa antoi Nooralle vahvan epäilyn, että Carterin työpaikka olisi tiedustelussa. Turvallisuuspoliisi sai yleensä identiteettit kaikista länsivaltojen agenteista - tosin amerikkalaisilta ei aina - mutta he eivät yleensä antaneet sitä tietoa poliisille. Carter oli siis Larsin siskon uusi miesystävä, mielenkiintoista.

25.
Noora saapui työhuoneeseensa poliisin anti-terrorismin vastaisessa yksikössä. Kaksi tuoretta tapausta, molemmissa mukana sama henkilö. Ensimmäinen tapaus vaikuttaa aika selvältä: pommiyritys ostoskeskuksessa. Lars Johansson tunnistettiin videokuvasta ja hän osti askin savukkeita omalla luottokortillaan. Lars Johanssonin nimi tuli esille myös toisessa tapauksessa. Noora oli itse nähnyt hänen keskustelevan tunnetun terroristin kanssa Arlandan lentoasemalla. Tapaus ei mahdollisesti liittynyt mitenkään ostoskeskuksen pommiin, mutta saattoi tarkoittaa liitäntöjä terroristijärjestöihin.

Monikin asia näissä tapauksissa kiusasi Nooraa. Lars Johanssonin käyttäytyminen ostoskeskuksessa oli hyvin taitamatonta. Miksi hän käytti luottokorttiaan? Typerää tai jotain muuta? Oliko se yhden häiriytyneen ihmisen teko, vai onko siinä mukana jokin ryhmä? Ennen terroristijärjestöt ilmoittivat olevansa vastuussa jostain teosta, mutta nykyään ilmoittamatta jättäminen on tavallista, eikä epäonnistuneesta yrityksestä tietenkään ilmoiteta.

Yksi mahdollisuus oli, että terroristin tapaaminen ei liity asiaan ja Johansson yritti pommi-iskua yksin. Johansson saattoi olla häiriytynyt, sellaisia ihmisiä aina on. Jotkut haluavat kuuluisaksi niin kovasti, että tekevät vaikka rikoksen sen vuoksi. Ehkä siihen vaikuttavat mallit väkivaltaviihteestä, tai on arveltu, että jollain masennuslääkkeellä olisi sivuvaikutuksia. Toistaiseksi ei ollut löytynyt webbi-kirjoituksia tai YouTube-videoita, jotka osoittaisivat, että Johansson suunnitteli jotain iskua.

Sen sijaan oli löytynyt paljon todisteita siitä, että Johansson oli salaliittoteoreetikko. Uuden maailmanjärjestyksen salaliittoteoria on perinteisesti mukana äärioikeiston propagandassa. Aina Hitlein ajoista asti. Yksinkertaisin selitys on, että Johansson olisi äärioikeistolainen, ja solminut tai yrittänyt solmia suhteita ääri-islamisteihin. Mikä silloin olisi pommi-iskuyrityksen tarkoitus? Järjestelmän horjuttaminen?

Väkivalta pakottaa vastapuolen myös käyttämään väkivaltaa, eikä väkivaltaa voi helposti rajoittaa, se vain laajenee. Tilanne johtaa epäoikeudenmukaiseen väkivaltaan ja syyttömiä tapetaan. Se kiihdyttää väkivallan kierrettä ja synnyttää vihaa. Tähänhän terrorismilla on usein pyritty Venäjän nihilisteistä ja anarkisteista alkaen. Se oli myös 70- ja 80-luvuilla kommunistien pommi-iskujen tarkoitus. Tosin RAF:n ja Italian Punaisten Prikaatien iskujen päämäärä ei kai sitten ollutkaan aivan selvä, ja jälkimmäisessä tapauksessa osa pommi-iskuista oli osoittautunut NATO:n varjoarmeijan Gladioksen tekemiksi.

Jos järjestelmää yritetään horjuttaa, niin silloin pyritään vallankumoukseen tai kapinaan. Silloin taustalla on jokin organisaatio. Kapinat ja vallankumoukset harvoin ovat aidosti spontaaneja. Massojen liikettä ohjaillaan suunnitelman mukaan.

Eivät massat itsestään lähde liikkeelle.

Spontaanit kapinaliikkeet eivät yleensä onnistu. Spartacuksen kapina Roomassa oli spontaani, mutta sehän tukahdutettiin. Spartacus yritti ryöstämillään rahoilla ostaa joukoilleen kuljetuksen Sisiliaan, mutta heidät petettiin - vai oliko se sillä lailla vain filmissä. Niin se lähes aina käy. Spontaani kapina tai vallankumous ei ehdi saada luotettavia tukijoita. Kapina tai vallankumous pitää olla suunniteltu ja se tarvitsee rahoittajia, tukialueita ja tukijoita. Ei ole tullut esille mitään sellaista, joka osoittaisi, että jokin taho suunnittelisi vallankumousta tai kapinaa. Siis Johanssonin teko ei pyri horjuttamaan järjestelmää, ainakaan jos teko on suunniteltu.

Pommi-isku voi myöskin olla viesti.

Viestin sanoma on usein yksinkertaisesti se, että miehittäjän toivottiin lähtevän. Tällaisia olivat juutalaisten äärijärjestön pommi-iskut Englannin mandaattihallitusta vastaan Palestiinassa, Euroopassa tapahtuneet IRA:n ja ETA:n pommi-iskut, joskin IRA siirsi iskut Pohjois-Irlannista Englannin maaperälle. Palestiinan Vapautusjärjestön pommi-iskut saattoi myös tulkita näin, Israelin tuli vetäytyä miehitetyiltä alueilta, tai radikaalimmin, kaikkien juutalaisten tuli lähteä Palestiinasta. Myös Irakin sodan jälkeiset pommi-iskut saattoi ainakin aluksi ymmärtää viestiksi: amerikkalaisten ja heidän kumppaneidensa tuli vetäytyä. Jopa Al Qaidan pommi-iskuja tulkitaan viesteinä siitä, että USA:lla pitäisi vetää armeijatukikohtansa Profeetan maasta. Viesti voi olla myös, että sovinto on mahdoton. Silloin iskua käytetään tilanteen kärjistämiseksi rauhanponnisteluiden torpedoimiseksi. Johanssonin pommi-iskuyritys. Missä siinä olisi mitään viestiä?

Tai sissitoiminnan kaltaista terrorismia. Taistellaan aseilla, jotka on käytettävissä. Kuten Mao sanoi, he taistelevat tavallaan ja me taistelemme omalla tavallamme. Tai Maohan itse teki toisin, niin kuin teki Titokin Jugoslaviassa. Jätetään miehittäjien suora vastustaminen muiden vastarintajärjestöjen tehtäväksi ja itse keskitytään siihen, kuinka muut vastarintaliikeet voisi parhaiten eliminoida silloin kun vastustaja vetäytyy, koska joskushan se kuitenkin vetäytyy. Ei voi olla sissitoimintaa kun ei ole miehitettyä maata, vai voisiko joku luulla, että maa on jo miehitetty, kaapattu?

Terrorismia vai henkilökohtaisista motiiveista tehty yksittäinen teko? Ainoa viite terroristiorganisaatioon on se, että Johansson puhui jonkin aikaa terrorismiin yhdistetyn henkilön kanssa. Henkilökohtaista motiivia ei ole löytynyt. Johanssonia pitäisi päästä jututtamaan, mutta häntä ei ole tavoitettu kotoaan. Noora päätti lähettää hiljaisen etsintäkuulutuksen Lars Johanssonista epäiltynä terroriteon yrityksestä todennäköisin syin myös muihin maihin.

26.
Taas maanantai. Marko puki päälleen puhtaat vaatteet. Ne eivät olleet pahasti rypistyneet matkalaukussa. Joanna muisteli eilisiltaista keskustelua.

Viikonloppu oli ollut juuri niin romanttinen kuin Joanna saattoi toivoa, Karlssonin soittoa ja sen jälkipuintia lukuunottamatta. He olivat kävelleet kaupungilla ja puhuneet kaikenlaisesta. Sunnuntaina he söivät illallista pienessä ravintolassa. Ei mikään kallis paikka, mutta tunnelmallisesti sisustettu. Seinillä kehystettynä 1800-luvun olut- ja viinimainoksia. Tavernatyyppinen, raskaita tummia puupilareita ja punaiset pehmeät penkit. Koristeelliset lamput loivat himmeää valoa. Joanna oli syönyt jotain itämaista kasvisruokaa ja juomaksi viiniä, vaikka se ei sellaiseen ruokaan kuulukaan. Marko tilasi kunnon verisen pihvin ja kaksi pitkää olutta, koska ei ollut sen enempää kasvislinjan kuin viininkään harrastaja. Joannakin unohti valittaa, että punainen liha on epäterveelistä ja ettei voi sietää oluen hajua.

Jossain vaiheessa ateriointia Marko tahtoi tietää, jatkuisiko heidän suhteensa, kun hän palaisi Suomeen. Joanna oli vakuuttanut, että hehän voivat soitella ja Marko voi tulla käymään. Marko sanoi, ettei sellainen järjestely toimisi. Parempi olisi, jos hän vuokraisi kämpän täältä ja etsisi töitä, ja sitten selviäisi, tulisiko suhteesta mitään. Joanna piti sitä hyvänä ajatuksena. Marko voisi jopa asua aluksi hänen luonaan, vaikka vuokraemäntä olisi varmaan sitä vastaan - sen aikaa vain kun Marko löytäisi kämpän. Joanna oli kysynyt mistä Marko luuli saavansa työtä. Marko luotti siihen, että yliopistolla olisi jokin tutkijaharjoittelijan paikka. Joanna oli epäilevä. Ne ajat olivat menneet jo kauan sitten. Marko halusi käydä itse kysymässä ja Joanna ehdotti, että hän kysyisi Karlssonilta, koska oli ollut tämän seminaarissa. Marko oli sanonut menevänsä heti aamulla Karlssonin juttusille.

Nyt hän oli jo ovella, ilman sovittua tapaamista, ilman todistuksia, ilman että oli mitään tietoa etsikö Karlsson ketään työntekijää. Joanna oli aika varma, että matka olisi turha, mutta Marko oli innostunut eikä Joanna halunnut käydä neuvomaan.

Hän oli toivottanut iloisesti Markolle onnea työnhaussa.

Joanna ei tiennyt mitä ajatella. Marko yritti jäädä tänne asumaan, löytää työtä. He voisivat jatkaa yhdessä, mutta hän tiennyt oliko itse valmis siihen. Kaikki oli tapahtunut liian nopeasti.

Puhelin soi. Joanna painoi luurinnostoa ja nosti puhelimen korvalleen. Hän vastaili vain lyhyillä kommenteilla ja kysymyksillä. Hänen ilmeensä, joka aina oli niin aurinkoinen ja jonka vuoksi niin moni mies oli häneen ihastunut, muuttui puhelun kuluessa ensin kummastuneeksi, sitten huolestuneeksi. Hän laski puhelimen ja käveli vaatekaapilleen.
Marko käveli rautatieasemalle ja mietti olisiko Karlsson työpaikallaan ja olisiko hänellä aikaa jutella. Työpaikan saanti ensimmäisellä kyselyllä ei ollut todennäköistä, mutta jostain piti aloittaa. Häntäö ei kiusaisi jos ei heti tärppäisi.

Ateenan konferenssi kaksi vuotta sitten. Ei se ollut mitään tärkeää. Marko oli mennyt juttelemaan Joannan kanssa konferenssiin aina kuuluvan koktail-tilaisuuden aikana. Sen jälkeen he jatkoivat keskustelua hotellin ravintolassa. Mistä he olivat puhuneet? Joanna näytti tietävän hänestä aika paljon. Tästä Marko arvasi kertoneensa jossain illan vaiheessa koko elämäntarinansa - tyypillistä, mistä muusta hän jotain tietäisi. Hän oli kertonut aloitelleensa kadettikoulussa, mutta siirtyneensä pian yliopistoon, koska ei niin pitänyt hierarkioista. Konferenssin aikaan hän opiskeli tekniikkaa. Jossain vaiheessa hän oli sanonut olevansa silloin 33 vuotta ja naimaton. Varmaan hän oli sanonut tai se oli muuten näkynyt, että hän piti Joannaa hyvin viehättävänä.

Tai ei kai sitä tarvinnut edes sanoa. Miksi hän olisi sanonut? Joannahan oli poikkeuksellisen kaunis ja myös älykäs nainen. Joanna oli ollut elegantisti pukeutunut. Vaikka Markolla ei juuri ollut värisilmää, niin kyllä hänkin huomasi hyvin sointuvat vaatteiden värit. Parasta Joannassa olivat kasvot, jotka olivatkin hyvin kauniit omalla tavallaan. Hänen poikkeuksellisen suuret silmänsä olivat siniset, mutta niissä oli hieman vihreän vivahdusta. Joanna itse väitti, että hänen silmänsä ovat vihreät. Joannan pitkät hiukset olivat luonnollisen vaaleat, mutta hän värjäsi ne vielä vaaleammaksi. Hänellä oli hyvin kaunis sileä iho. Joanna oli sanonut, että pienenä hänellä oli ollut paljon pisamia. Hän oli saanut joka kesä pisamia auringossa ja oli surrut sitä kovasti. Joanna oli myös ollut mielestään liian pienet rinnat. Joannan mielestä älykkäillä naisilla on pienemmät rinnat, mutta siitä oli haittaa seuralaisen löytämisessä. Miehet kuulemma pelkäävät älykkäitä ja kauniita naisia ja pitävät isoista rinnoista. Ja että Joanna oli mielestään hieman liian hoikka ja myös hieman liian pitkä, mistä johtuen hän piti enemmän pitkistä miehistä. Mistä he oikein olivat puhuneet kun hän muistaa näitä asioita? Ja samalla Marko ei muista, että Joanna olisi sanonut mitään omasta taustastaan. Sukunimi Nowak viittasi slaavilaisiin juuriin, mutta Joanna asui Upsalassa. Ikäänsä Joanna ei tietenkään ollut kertonut, mutta Marko arvioi hänen olevan nyt kahdenkymmenenviiden tai kolmenkymmenen paikkeilla.

Toisena konferenssipäivänä Marko ja Joanna tekivät saman, minkä aika moni konferenssin osallistujista teki. He eivät ilmaantuneet konferenssipaikalla, vaan suuntasivat Ateenan nähtävyyksiin. Marko oli ne kaikki jo nähnyt, niin varmasti Joannakin, mutta he eivät olleet nähneet niitä yhdessä ja tilaisuus oli sangen sopiva kaupunkin tutustumiseen. Akropolis oli kasvanut siitä, mitä Marko muisti. Joukko restauroijia varmaan kokosi kiviröykkilöissä olevia kiviä alkuperäisten rakennusten muotoon. He kuljeskelivat raunioilla ja laskeutuivat kukkulalta alas Ateenan kujille, kauppoihin katselemaan turistiroinaa. Marko oli ostanutkin pari pienoiskokoista amforajäljennöstä ja keramiikkadelfiinin.

Illalla he kävelivät hotellin uima-altaan ympäri. Niin kuin paremmissa hotelleissa lämpimissä maissa yleensä on tapana, uima-altaan ympäristöstä oli tehty kaunis puutarha. Juuri sellainen, jossa pitäisikin nauttia drinkki sopivassa seurassa tunnelmallisten valojen korostamassa etelän pimeässä yössä.

Joanna oli luvannut, että he soittelisivat, mutta Joannan puhelinnumero ei koskaan vastannut kun hän oli kokeillut. Hän lähetti viestin Joannan sähköpostiin, mutta sieltäkään ei tullut mitään vastausta. Ehkä siinä oli käynyt niin kuin Joanna nyt kertoi, hän oli vaihtanut työpaikkaa, mutta silloin Marko oli ajattellut, että se oli tarkoituksellista. Joannalla oli hänen numeronsa ja sähköpostiosoitteensa, mutta ei soittanut. Joannalle Ateena oli ollut vain vähän vapaa-aikaa työmatkalla, eivätkä he olleet menneet hotellin baaria pidemmälle.

Broman, Karlsson, Carter ja samat kaksi anonyymiä miestä olivat uudestaan seurantakokouksessa. Tilanne oli muuttunut edellisestä kokouksesta. Poliisi etsi nyt Lars Johanssonia, mutta toisaalta Joanna Nowak oli myös kadonnut.

»Ei mitään toistaiseksi. Jos poliisi ei tavoita Johanssonia, niin meidän tulisi kuitenkin käyttää kaikkia muita mahdollisia keinoja löytää hänet,» Carter sanoi, »aikaa on vähän.»

Per Broman oli heti kiinnostunut.

»Mitä tällaisia tapoja siinä olisi? Poliisi saa kaikki rekisterit käyttöönsä.»

»Ystävät lähinnä. Jos Johanssonilla olisi jokin hyvä ystävä, joka yrittäisi tavoittaa häntä. Johansson saattaisi itse ottaa yhteyttä.»

Karlsson mietti tätä mahdollisuutta.

»Johanssonia ei tunne, mutta Nowakilla tietenkin on myös joitakin ystäviä. Varmaan jotkut opiskelijat tuntevat hänet lähemmin, mutta voisi olla kömpelöä yrittää värvätä heitä tässä aikataulussa.»

»Lars Johanssonin sisko on Kati Lundberg», Carter sanoi, »ja sattumalta olen jo tavannut hänet, useampaankin kertaan. Selvittelin vähän itsekin. Mukavan näköinen, sopivan naiivin oloinen, sinkku. Ei olisi vaikeaa hakeutua hänen seuraansa lähemminkin.»

»Tee niin», sanoi Broman, »jotain tietoa ehkä sitäkin kautta saadaan.»

Karlssonin mieleen tuli aamulla hänen huoneenseensa törmännyt työnhakija, se salaliitoista kirjoittanut kaveri, mikä hänen nimensa taas olikaan, oli Helsingissä seminaarissa, nimi löytyy kyllä.

»Minulla olisi yksi ehdotus», Karlsson sanoi, »tyyppi, joka etsi minulta töitä. Yrittää löytää jotain työtä voidakseen jäädä Tukholmaan. Ilmeisesti kovasti ihastunut Joanna Nowakiin. Hän kertoi tehnensä erilaisia hommia, jotka voisivat olla meitä kiinnostavia: tutkiva toimittaja ja yksityisetsivä, siis jonkinlainen alotteleva ammattinuuskija. Näytti jopa jonkinlaisen yksityisetsivän luvankin. Ranta, se nimi oli.»

Broman mietti hetken:

»Ehdotat siis, että palkkaisimme yksityisetsivän etsimään Lars Johanssonia?»

»Eivät yksityisetsivät käy etsimään terroristeja», Carter sanoi. »Terrorismi on liian vakava rikos, poliisiasia. Yksityisetsivät selvittävät taustoja, paljastavat rakastajia, ja löytävät kadonneita esineitä ja ihmisiä.»

Karlsson asetteli sormenpäitään toisiaan vastaan ja näytti mietteliäältä. Sitten hän keksi mielestään hyvän ajatuksen.

»Täytyyhän meidän kuulustella Nowakiakin», Karlsson sanoi,

»ja se olisi silloin vapaudenryöstö, enkä usko, että Nowak asiasta paljon tietää. Johansson pitäisi tavoittaa. Mutta kun Joanna Nowak on nyt kuitenkin kadonnut jonnekin, niin se tyyppi ryhtyy innolla etsimään naistaan ja jos voisimme vakuuttaa hänet, että Lars on vienyt Joannan, ehkä vastoin hänen tahtoaan, niin silloin saisimme hänet etsimään Larsia.»

Per Broman harkitsi tätä vaihtoehtoa ja sanoi pienen miettimisen jälkeen:

»Tämä yksityisetsivä ei varmaan saa Lars Johanssonin olinpaikkaa selville sen paremmin kuin poliisi, joten kannatan sitä, että saamme poliisin tehostamaan etsintöjään Johanssonin suhteen. Jos kuitenkin käy niin, ettei poliisi löydä Johanssonia, mikä on täysin mahdollista, aikaa ei ole paljon, niin meidän kannattaa palkata myös tuo yksityisetsivä. Olisi myös hyvä saada Kati Lundberg etsimään Johanssonia tämä nuuskijan kanssa, koska sisko varmaan tietää veljestään jotain. Silloin Carter pystyisi tarkkailemaan työn edistymistä Kati Lundbergin kautta - jos onnistuu keinottelemaan itsensä pienen flirtin tasolta Katin rakastajaksi, se kai oli ajatuksesi, ja saat urkittua tietoja?»

Carter virnisti tälle kysymykselle.

»Älkää koskaan palkatko luottamuksellisiin tehtäviin ketään naista jolla on rakastaja», Broman sanoi.

Carter halusi tarkentaa täsmällisellä tavallaan:

»Vakoiluhommista jotain tietävänä korjaisin näkemystäsi. Jos nainen, tai vaikka mies, tietää että asia on luottamuksellinen, niin silloin hän ei sitä kerro edes läheisimmille ystävilleenkään. Mutta jos hän ei pidä sitä mitenkään tärkeänä, kuten tässä tapauksessa, niin sitten saattaa hyvinkin kertoa, mutta eri ihmisille naiset kertovat eri asioita. Pyydämme Joannaan ihastunutta miestä etsimään hänet. Päällepäin tavallinen kadonneen henkilön etsintä yksityisetsivälle, mutta vahvoilla henkilökohtaisilla motiiveilla, joista emme mainitse tietävämme mitään. Ehdotamme, että Ranta suostuttelee Katin mukaan partnerikseen. Vakuutamme, että Larsin siskona hänestä olisi apua. Ranta kertoo selvittämänsä tiedot Katille ja Kati vuotaa kaikki tiedot, jos häneltä sopivasti kyselee. Minä pystyn seuraamaan etsintöjen edistymistä.»

Karlsson analysoi suunnitelmaa mielessään, kunnes havaitsi pahan epäloogisuuden. Heidän pitäisi antaa sille salapoliisille jokin ymmärrettävä syy miksi he haluavat Rannan etsivän Joanna Nowakin. Se ei oikein voi olla mikään sellainen syy, joka viittaisi siihen, että Joanna Nowak olisi tehnyt jotain väärin. Silloin Ranta kieltäytyisi tehtävästä ja varoittaisi Nowakia.

Carter ja Broman eivät osanneet vastata mitään. Karlsson katsoi kahta Bromanin ystävää, jotka toistaiseksi eivät olleet sanoneet mitään. Heillä ei ollut tähänkään asiaan mitään ehdotuksia. Karlsson jatkoi itse, koska oli mielestään jo keksinyt ratkaisun.

»Yksityisetsivää ei oikein voi laittaa etsimään terroristia. Se on poliisijuttu. Ja mehän lavastimme Lars Johanssonin terroristiksi, joten poliisi etsisi häntä terroristina. Tämä osa suunnitelmasta on kunnossa. Joanna Nowakin etsiminen on toisaalta kadonnut henkilö -tapaus, joka sopii yksityisetsivälle, mutta meillä ei ole hyvää syytä sille, että me haluamme löytää Joannan.»

Broman nyökkäsi, näin tilanne juuri oli. Karlsson jatkoi:

»Joanna on joutunut vaarallisen terroristin, Lars Johanssonin, kynsiin, ehkä pakotettuna, ehkä jostain muusta syystä. Hänen rakastava ja rikas isänsä palkkaa yksityisetsivän katkaisemaan tämän arveluttavan suhteen. Uskottavaa, ilman muuta ja tottakai. Näin tietenkin rikkaan isukin tulisikin toimia.»

»Mistä me tähän vielä Joanna Nowakin isän löydämme,» Broman ärähti.

»Sinusta», Karlsson jatkoi. »Sanomme, että olet Joannan biologinen isä. Joanna ei sitä tietenkään ole tiennyt ja Joannan äiti ei sitä myöntänyt, mutta olet juuri sen saanut selville. Yritit tavoittaa Joannaa, mutta osoittautui, että hän onkin kadonnut. Tai ehkä, kun Joanna katosi, sinuun otettiin yhteyttä, koska olet Joannan biologinen isä.»

Broman katsoi kummastuneena:

»Eihän tuo onnistu. Hänhän kuulee totuuden Joannan vanhemmilta tai Joannalta itseltään.»

Karlsson selitti, että onnistuisi se. Vain Joannan äiti voisi sen tietää. Karlsson oli haastatellut Joanna Nowakin kun hän tuli harjoittelijaksi Karlssonin ryhmään. Molemmat Joannan vanhemmat ovat kuolleet. Jos he väitävät Rannalle, että Joanna ei tiedä kuka hänen isänsä oikeastaan niin, niin ei kai salapoliisi voi mistään tietää onko Broman Joannan biologinen isä vai eikö. Bromanin ei pidä antaa Rannalle DNA-näytettään. Karlssonin mukaan Joanna Nowakissa ja Bromanissa oli paljon samaa näköä.

»Oletko aivan varma, että et ole Joanna Nowakin isä? Joltakin reissulta, jota et enää edes muista?» Karlsson muisteli omia seikkailujaan nuorempana, hoikempana ja komeampana. Häneltä se olisi varmasti onnistunut.

»En ole. Olen varma, että muistaisin. Olkoon siis sovittu. Ron luikertelee Kati Lundbergin rakastajaksi», Broman sanoi. »Palkkaamme Joanna Nowakin miesystävän yksityisetsiväksi. Mutta jonkun tulisi tutkia muitakin mahdollisuuksia kuinka tieto on kiristäjille valunut. Ei ole mitenkään selvää, että se on kulkenut Karlssonin salkun kautta.»

Johan Karlssonin mieliala parani hänen kuulessaan Bromanin puheen. Hänen omasta mielestään oli selvää, ettei kiristäjä ollut saanut tietoaan sitä kautta. Rikkomalla vahva salaus, ei mitenkään! Liian paljon spekulaatiota puutteellisilla tiedoilla, liian nopeita johtopäätöksiä, sellaista hän oli aina halveksinut. Hyvä kun joku näistäkin ymmärsi edes jotain.

»Me tutkimme kyllä muita mahdollisia kanavia,» silmälasinen harmaatukka sanoi.

»Sitten on tämä kiristysviesti. Kai te aiotte siihen jotenkin reagoida? Ettehän te nyt miljoonaa euroa käy maksamaan?»

Carter oli siis jo sulkenut itsensä maksajien joukosta. Silti kysymys vaati vastausta. Per Broman vastasi koko joukon puolesta:

»Tietenkin. Siitä huolehdimme me. Sinun ei tarvitse tietää siitä tässä vaiheessa mitään. Jos otteet kovenevat, otamme sinut mukaan.»

Vastaus tyydytti Carteria. Hän tekisi mitä pyydetään, edellyttäen, että se oli mahdollista ja järkevää. Kiristäjiin pitäisi tietenkin pitää yhteyttä, mutta hänen ei tarvitsisi olla siinä mukana. Ehkä se olisi parempikin. Hän yrittäisi paikallistaa Johanssonin sovitulla tavalla, muttei oman kokemuksensa perusteella ollut lainkaan vakuuttunut siitä että kiristäjä oli juuri Lars Johansson. Eivät kyllä muutkaan näyttäneet siihen vahvasti luottavan. Tämä oli taas yksi operaatio, jolla poistettiin jokin mahdollisuus. Ei todennäköisin mahdollisuus, mutta riitävän todennäköinen. Kun kaikki todennäköiset mahdollisuudet poistettiin, niin todennäköisesti asiat olivat hallinnassa.

Carter ja Karlsson lähtivät autoilleen ja kolme huoneeseen jäänyttä miestä kävivät laatimaan vastausta kiristäjälle. Heillä ei ollut mitään aikomusta maksaa. He halusivat vain saada kiristäjältä lisää aikaa Johanssonin löytämiseen.