Opinnäytetyön malli



Yüklə 147,09 Kb.
səhifə6/6
tarix02.11.2017
ölçüsü147,09 Kb.
#28690
1   2   3   4   5   6

1.12Diplomityön ohjaus


Diplomityön ohjaajina yliopistolla toimivat ohjaajaksi valittu henkilö ja mahdolliset muut asiantuntijat sekä tarvittaessa työn toimeksiantajan edustaja. Yliopistolla toimiva ohjaaja on koulutusohjelman puolesta se kouloutustaustaltaan ja virka-asemaltaan sopiva henkilö, jonka alaan työ aiheeltaan parhaiten kuuluu. Tekijä sopii yliopistolla toimivan ohjaajan kanssa työn aiheesta, tekemisestä ja ohjauksesta. Yliopistolla toimivat ohjaaja ja yhteistyössä ohjaajan kanssa nimetty toinen asiantuntija toimivat työn tarkastajina.

Opiskelijan on pyrittävä tekemään diplomityö mahdollisimman itsenäisesti, koska itsenäinen työote on yksi diplomityölle asetetuista tavoitteista ja vaikuttaa siten työn lopulliseen arvosanaan. Nimetyt ohjaajat kuitenkin opastavat ja antavat tarvittaessa neuvoja. Suoritusaikana tekijän on selostettava työn etenemistä ohjaajille sovitusti.


1.13Diplomityön arvostelu ja hyväksyminen


Kun yliopistolla toimiva ohjaaja on todennut työn olevan valmis, hän antaa opiskelijalle luvan sen julkaisemisprosessille. Jos työn lopullinen nimi on muuttunut diplomityöhakemuksessa mainitusta, tulee opiskelijan ilmoittaa uusi nimi koulutusohjelmalle, jotta se voidaan asianmukaisesti kirjata Oodiin diplomityön arviointi- ja hyväksymisprosessia varten.

Diplomityöt julkaistaan Oulun yliopiston kirjaston Laturi-järjestelmän kautta. Ohjeet niin opiskelijalle kuin ohjaajille (so. tarkastajille) hyväksyjälle löytyvät sivulta http://laturi.oulu.fi/. Tarkastajat arvioivat ja laativat lausunnon opiskelijan Laturiin syöttämän lopullisen version diplomityöstä ja vastaavasti hyväksyjä (koulutus­ohjelma­vastaava ja/tai koulutusohjelmatoimikunta) hyväksyy juuri saman version lausunnon perusteella. Lisää tietoa työn arvioinnista, arvostelusta ja hyväksymisestä löytyy taulukosta 1 tämän ohjeen liitteessä.

Muissa kuin arkkitehtuurin koulutusohjelmassa diplomityön tarkastajat laativat ko. työstä kirjallisen arvostelulausunnon ja arvosanaesityksen koulutus­ohjelmatoimikunnan käsittelyyn. Diplomi­työn arvostelukriteerit on kuvattu teknillisen tiede­kunnan erillis­ohjeessa, joka löytyy tiedekunnan diplomityöohjeistussivulta.

Muissa kuin arkkitehtuurin koulutusohjelmassa koulutus­ohjelma­toimikunta arvostelee diplomityön tarkastajien lausunnon perusteella ja päättää työn hyväksymisestä. Arkkitehtuurin koulutusohjelmassa koulutusohjelmatoimikunta arvostelee diplomityön tekijän toimittaman aineiston ja työn esittelyn perusteella.

Diplomityön arvostelussa käy­tetään tiede­kunnan tutkinto­säännössä mainittuja arvo­sanoja: kiitettävä (5), erittäin hyvä (4), hyvä (3), erittäin tyydyttävä (2) ja tyydyttävä (1). Yliopistolain (558/2009) 82 §:n mukaan arvosteluun tyytymätön opiskelija voi pyytää siihen kirjallisesti oikaisua yli­opiston määräämältä hallinto­elimeltä. Oikaisupyyntö on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi­saannista.

YHTEENVETO


Diplomityön yhteenvedossa selostetaan kertauksenomaisesti työn kokonaisuus alkaen työn aiheesta ja päätyen tehtyihin loppupäätelmiin. Yhteenvedossa voidaan pohtia työhön liittyneitä ongelmia sekä hahmotella jatkoa aiheen käsittelylle. Yhteenvedossa ei viitata enää lähteisiin.

Yhteenveto on eri asia kuin tiivistelmä. Tiivistelmä kirjoitetaan lukijalle, joka ei välttämättä lue koko työtä, mutta yhteenveto kirjoitetaan kertaukseksi sellaiselle, joka on jo lukenut työn tekstiosan. Diplomityön kirjoittajan tulee muistaa, että usein työstä luetaan vain tiivistelmä ja yhteenveto!


LÄHDELUETTELO


Lähdeluetteloon kootaan kaikki ne julkaisut, joihin tekstissä viitataan ja kaikkiin lähde-luettelossa mainittuihin lähteisiin tulee viitata tekstissä ainakin kerran. Lähdeluettelosta lukijan on saatava kaikki tarvittavat tiedot julkaisun löytämiseksi.

Viitteet kirjoitetaan lähdeluetteloon aakkosjärjestyksessä. Seuraavassa esitellään, mitä tietoja ja missä järjestyksessä kustakin lähdetyypistä tulee esittää. Painoksen numeroa ei tarvitse esittää, jos painoksia on vain yksi.



Kirjat

Tekijän Sukunimi Tekijän Etunimien Alkukirjaimet (julkaisuvuosi) Teoksen nimi. Painos. Julkaisupaikka: julkaisija.

- Kaksi tekijää:

Tekijän Sukunimi Tekijän Etunimien Alkukirjaimet & Tekijän Sukunimi Tekijän Etunimien Alkukirjaimet (julkaisuvuosi) Teoksen nimi. Painos. Julkaisupaikka: julkaisija.

- Useampia tekijöitä:

Tekijän Sukunimi Tekijän Etunimien Alkukirjaimet, Tekijän Sukunimi Tekijän Etunimien Alkukirjaimet & Tekijän Sukunimi Tekijän Etunimien Alkukirjaimet (julkaisuvuosi) Teoksen nimi. Painos. Julkaisupaikka: julkaisija.

- Toimitettu kirja:

Toimittajan sukunimi, etunimi (toim.). Teoksen nimi. Painos. Julkaisija, julkaisupaikka vuosi.



Lehtiartikkeli

Tekijän Sukunimi Tekijän Etunimien Alkukirjaimet (julkaisuvuosi) Artikkelin nimi. Lehden nimi Volyymin numero: sivunumerot (joilla artikkeli esiintyy).



Kokoomateosten osat

Osan Tekijän Sukunimi Tekijän Etunimien Alkukirjaimet (julkaisuvuosi) Osan nimi. Teoksen toimittajan Sukunimi ja Etunimien Alkukirjaimet (toim) Teoksen nimi. Painos. Julkaisupaikka, Julkaisija: sivunumerot (joilla osateos esiintyy).



Internet-sivu

Tekijän Sukunimi Etunimien Alkukirjaimet (julkaisuvuosi) Pääsivun otsikko, alasivun otsikko. Internet-osoite. [Tiedon hakupäivämäärä].

Pääsivun julkaisija (julkaisuvuosi) Pääsivun otsikko, alasivun otsikko. Internet-osoite. [Tiedon hakupäivämäärä].

Standardi

Standardin tunnus ja numero (julkaisuvuosi) Standardin nimi. Julkaisija: Kokonais-sivumäärä.



Esimerkki lähdeluettelosta

Bajcsy SF & Gupta A (1990) Segmentation versus object representation – are theyseparable? Jain R & Jain A (toim) Analysis and Interpretation of Range Images.Berlin, Springer-Verlag: 207-223.

Nakano A, Torikata Y, Yamashita T, Sakamoto T & Futaya Y (2006) Liquid volume measurement with a closed Helmholtz resonator under micro-gravity conditions. Cryogenics 46: 126-131.

Nykänen O (2002) Toimivaa tekstiä – Opas tekniikasta kirjoittaville. Helsinki: TEK.

Ortwig H (2005) Experimental and analytical vibration analysis in fluid power systems. International Journal Solids Structures 42: 5821-5830.

Pihlava M (2009) MediUutiset, Konetekniikka auttaa ehkäisemään osteoporroosia. http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article271667.ece [10.12.2009].

Rao SS (1990) Mechanical Vibrations. USA: Addison-Wesley Publishing Company.

Shell (2009) Teollisuusöljyt, tuoteluettelo. http://www.epc.shell.com/default.asp ?whichLang=FI [10.12.2009].


DIPLOMITYÖN LIITTEET


Diplomityöhön voidaan liittää sellaista aineistoa, jota ei haluta sijoittaa varsinaiseen tekstiosaan. Yleensä liitteiksi lisätään sellaisia taustatietoja, jotka voivat auttaa työn lukemisessa (esim. ohjelmalistaukset, suunnitelmapienennökset), tai sellaista aineistoa, joka ei mahdu tekstisivuille (esim. suuret taulukot tai kuviot). Myös sellainen taulukko tai kuva, johon viitataan useammassa eri luvussa, on hyvä sijoittaa liitteeseen. Jokaiseen liitteeseen tulee viitata ainakin kerran työn tekstiosassa. Toisaalta liitteiden tulee olla ymmärrettävissä sellaisinaan: Jokainen liite otsikoidaan, ja jos liitteessä on kuvia tai taulukoita, nekin otsikoidaan tavalliseen tapaan. Edellämainituista asioista on esimerkkinä liite 1, jossa on esitetty diplomityön tekemiseen liittyviä prosesseja (taulukko 1).

Liitekappaleen otsikoksi valitaan joko LIITE tai LIITTEET sen mukaan, onko liitteitä yksi vai useampia. Jollei liitteitä ole ollenkaan, jätä tämä otsikko ja koko liitekapple pois. Liitteet numeroidaan erikseen juoksevasti eli tekstin sivunumerointi ei jatku liitteissä. Jos liitteessä on useampia sivuja, ne numeroidaan erikseen (manuaalisesti) seuraavasti: LIITE 1 (1), LIITE 1 (2) jne. Liitteistä täytyy tehdä erillinen liiteluettelo, jossa eritellään kaikki työn yhteydessä olevat liitteet. Liiteluettelo sijoitetaan työhön ennen liitteitä (ns. liitteiden sisällysluettelo).

Seuraavilla sivuilla on esimerkkejä liitteistä ja alla esimerkki liiteluettelosta:

Liite 1. Taulukko diplomityön prosesseista

Liite 2. Painetun diplomityön etukannen tekstien asemointi

Liite 1. Taulukko diplomityöhön liittyvistä prosesseista


            1. Diplomityön tekemiseen liittyvät osaprosessit. Taulukossa esitettyjen osa­­prosessien järjestys, nimitykset tms. yksityiskohdat voivat vaihdella koulutus­­ohjel­mittain tai osa­prosesseihin voi liittyä alaprosesseja, joita tässä ei ole kuvattu. Vaiheet: Ennen, Alku, Työskentely, Loppu, Jälkeen.

Vaihe

Osaprosessi/ Muuta erityistä

Kuka hoitaa / osallistuu / Muuta erityistä

Ennen

Lähtökohta diplomityön aloittamiselle: Opiskelija on suorittanut kaikki (tai lähes kaikki) muut hänen opintosuunnitelmaansa eli tutkintovaatimuksiinsa kuuluvat opinnot.

Opiskelija maisterivaiheen HOPS:insa mukaisesti




Yleiset diplomityöseminaarit ennen työn aloittamista

Koulutusohjelmien ohjaus­henkilökunta, diplomi­työtä suunnittelevat opiskelijat




Aiheen etsiminen

Opiskelija etsii itse / ohjaaja yliopistolla tiedottaa aiheesta opiskelijoille yliopistolla toimivan ohjaajan omasta tai ulko­puoli­sesta aiheesta




Ohjaajan/ohjaajien etsiminen

Opiskelija / ohjaaja yliopistolla

Alku

Aloituspalaveri: 1) keskustellaan/sovitaan/tehdään suunnitelma työstä, aikataulusta, aiheesta, sisällöstä, tavoitteista, kustannuksista, kirjoitus­kielestä, valvojista ja ohjaajista yms.

Opiskelija = diplomi­työntekijä, ohjaaja yliopistolla, muut ohjaajat




Aloituspalaveri: 2) Täytetään ja allekirjoitetaan diplomityöhakemus, jossa sovitaan työn aihe, ohjaaja yliopistolla ja muut ohjaajat (eli samalla tarkastajat), aikataulu, yms.

Hakemuksen liitteeksi laaditaan alustava työsuunnitelma, joka liitetään diplomityöhakemukseen.



Diplomityöntekijä, ohjaaja yliopistolla, muut ohjaajat




Diplomityöhakemuksen toimittaminen liitteineen opinto­asiain palvelupisteen kautta hyväksyttäväksi koulutus­ohjelma­­vastaavalle/koulutusohjelmatoimi­kunnalle tms. ja sieltä takaisin palvelupisteeseen

Diplomityöntekijä, opintohallinnon palvelupiste, koulutus­ohjelma­vastaava tms.

Työs­kentely

Diplomityön tekeminen eri vaiheineen (esim. esiselvitykset, kirjallisuuden ja teoreettisen taustan selvitykset, kokeellinen työ, suunnittelutyö, kirjoittaminen, jne.)

Diplomityöntekijä




Diplomityön tekovaiheessa tarpeen mukaan ­ohjaus­palavereja ja muuta yhteydenpitoa sen hetkisistä teemoista koulutusohjelman ohjaus­käytän­töjen mukaisesti. Myös keskustelua esim. tekijän­­oikeuksista, diplomityössä käytettyjen aineistojen julkaisuluvista, yms.

Diplomityöntekijä, ohjaaja yliopistolla, muut ohjaajat

Loppu

Diplomityöhön esitettävien korjausten määrittely.

Diplomityön viimeistelyt , mm. korjaukset, tarpeen mukaan.

Mikäli työn nimi on muuttunut alkuperäisestä diplomityöhakemuksessa mainitusta, tulee lopullinen nimi ilmoittaa opintohallinnon palvelu­pisteeseen Oodiin kirjaamista varten. Ohjaaja yliopistolla vastaa ilmoittamisesta.


Ohjaaja yliopistolla, muut ohjaajat

Diplomityöntekijä



Diplomityön tekijä ja ohjaaja yliopistolla ilmoittavat, opintoasiainsihteeri kirjaa.




Lopetuspalaveri tai vastaava yhteydenpito, jossa päätetään työn olevan valmis arvioitavaksi ja arvosteltavaksi eli yliopistolla toimivan ohjaajan lupa opiskelijalle syöttää lopullinen valmis työ Laturiin (arkkitehtuurin koulutus­ohjelmassa tulostuslupa) ja lupa kirjoittaa kypsyysnäyte.

Ohjaaja yliopistolla antaa opiskelijalle luvan diplomityön lataamiselle Laturiin (arkkitehtuurin osasto: tulos­ta­miselle) tarkastettavaksi ja hyväksyttäväksi konsultoituaan ohjaajia.




Diplomityöntekijä suorittaa mahdolliset hänen tutkinto­vaatimuk­sistaan vielä puuttuvat opinnot viimeistään nyt!

Diplomityöntekijä




Diplomityön tarkastajien määrääminen koulutus­ohjelman käytäntöjen mukaisesti. Huom. Tarkastajien määrääminen voi tapahtua jo työtä aloitettaessa, silloin kun yliopistolla toimivat ohjaaja ja muut ohjaajat toimivat tarkastajina.

Koulutusohjelma




Viimeistään nyt diplomityöhakemuksen tietojen täyden­täminen puuttuvilla Laturin vaatimilla tiedoilla. Ko. dokumentti toimitetaan opintohallinnon palvelu­pisteeseen. Dokumentista kirjataan Oodiin diplomi­työhön liittyviä asioita työn julkaisemis- ja hyväksymis­prosessia varten.

Diplomityöntekijä, ohjaaja yliopistolla, muut ohjaajat, palvelupisteen sihteerit




Vaihe

Osaprosessi/ Muuta erityistä

Kuka hoitaa / osallistuu / Muuta erityistä

Loppu

Kypsyysnäytteen kirjoittaminen diplomityöhön liittyvästä aiheesta ja näytteen hyväksyminen:
"Ennen opinnäytetyön hyväksymistä diplomi­työntekijä kirjoit­taa kypsyysnäytteen osoittaakseen perehtyneisyytensä opin­näytteen alaan ja suomen tai ruotsin (koulusivistys-) kielen taitoa. Mikäli ko. kielitaito on jo osoitettu kandi­daatin tutkinnon yhteydessä, sitä ei tarvitse enää uudelleen osoit­taa DIA-tutkintoa varten, vaan tällöin kypsyysnäytteellä osoitetaan ainoas­taan perehtyneisyys opinnäytetyön alaan. Ulko­mailla koulusivistyksensä saaneen diplomi­työntekijän kypsyysnäytteen kielestä määrää yliopisto erikseen."

Diplomityöntekijä kirjoittaa, ohjaaja yliopistolla tai ohjaajat sekä erityis­tapauksissa joku ulko­puolinen kieliasiantuntija tms. hyväk­syvät kypsyysnäytteen ja toimit­tavat ko. suoritus­merkin­nän koulutus­ohjelman nor­maalien menettely­tapojen mukaisesti opintohallinnon palvelu­pisteeseen, jossa suoritus kirjataan Oodiin.




Työn syöttäminen Laturiin tarkastettavaksi ja edelleen hyväksyttäväksi. Ks. ohjeet: laturi.oulu.fi.

Arkkitehtuurin koulutus­ohjelmassa: Diplomityön toimitta­minen koulutus­ohjelmatoimikunnalle arkki­tehtuurin koulutus­ohjelman erillisohjeiden mukaan. Ohjeet löytyvät teknillisen tiede­kunnan diplomityöohjeistussivulta.



Diplomityöntekijä; tarkastajat vastaanottavat arviointia varten.

Diplomityöntekijä; tarkastajat vastaanottavat arviointia varten.






Lopullisen työn syöttäminen Urkund -analyysiin (edellyttäen että diplomityöntekijä suostuu tähän)

Urkund-raportin analysointi



Diplomityöntekijä

Tarkastajat (ohjaaja yliopistolla ja/tai muut ohjaajat)



Jälkeen

Työn arviointi, arvostelulausunnon laatiminen

Muut kuin arkkitehtuurin koulutusohjelma: Tarkastajat poimivat Laturista (ks. ohje laturi.oulu.fi) diplomityöntekijän sinne syöttämän lopullisen, valmiin version diplomi­työstä ja tarkas­tavat eli arvioivat juuri ko. version ja laativat lausunnon juuri siitä. Tarkastajat allekirjoittavat ja toimittavat lausuntonsa opintohallinnon palvelupisteeseen viimeis­tään kahta viikkoa ennen sitä koulutus­ohjelma­toimi­kunnan kokousta, jossa työ lausunnon perusteella hyväksytään. Hyväksyjä (koulutusohjelma­toimikunta, koulutus­ohjelmavastaava) poimii työn Laturista.

Arkkitehtuurin koulutusohjelmassa: Diplomityöntekijä jättää suunnittelupainotteisen työn aineiston koulutus­ohjelma­toimikunnalle vähintään viikkoa ja tutkimus­painotteisen vähintään kahta viikkoa ennen diplomityö­seminaaria, jossa hän esittelee työnsä. Työ arvioidaan suoraan diplomityöaineiston perusteella seminaarin jälkeen välittömästi kokoontuvassa koulutus­ohjelma­toimikunnan kokouksessa.

Tarkastajat.

Tarkastajat ovat useimmissa tapauk­sissa samat kuin työn ohjaaja yliopistolla ja muut ohjaajat, mutta tarkas­taja voi olla myös esim. erillinen ryhmä, esim. koulutus­­ohjelma­toimi­kunta arkkitehtuurin koulutus­­ohjelmassa.





Diplomityön hyväksymiseen (ja diplomi­työn­tekijän valmistumiseen) liittyvien muiden asia­kirjojen (mm. hakemus tutkinnon hyväksymisestä, ilmoitus tutkintotodistuksen vastaan­ottotavasta), HOPS:in ja opintosuoritusotteen toimittaminen opintohallinnon palvelupisteeseen vähintään 2 vkoa ennen sitä koulutustoimikunnan kokousta, jossa diplomityö hyväksytään.

Arkkitehtuurin koulutus­ohjelmassa on tästä poikkeava aikataulu / käytäntö, ks. erillisohje.



Diplomityöntekijä toimittaa dokumentit, opintohallinnon palvelupiste käsittelee ne ja/tai lähettää edelleen koulutus­ohjelmavastaavalle tms.




Työn arviointiin liittyvien asiakirjojen käsittely opintohallinnon palvelupisteessä (muut kuin arkkitehtuurin koulutusohjelma):

Palvelupisteen sihteeri toimittaa työstä laaditun lausunnon ym. dokumentteja koulutusohjelmatoimikunnan kokoukseen. Työn hyväksyjää edustava henkilö (koulutus­ohjelma­vastaava) poimii Laturista tarkastetun version diplomi­työstä ja jakelee sen sovitulla tavalla koulutus­ohjelmatoimikunnan muille jäsenille hyväksymis­prosessia varten. (Arkkitehtuurin koulutusohjelmassa diplomityöntekijä on etukäteen toimittanut materiaalit toimikuntaan koulutusohjelman erillisohjeen mukaan.).



Opintoasiainsihteer,
koulutus­ohjelma­vastaava ja/tai -toimikunta

Vaihe

Osaprosessi/ Muuta erityistä

Kuka hoitaa/osallistuu / Muuta erityistä

Jälkeen

Diplomityön hyväksyminen koulutusohjelma­toimikunnassa

Koulutustoimikunnan (arviointi­kokouksen) jäsenet ja koulutus­ohjelma­vastaava. Koulutus­ohjelma­vastaava allekirjoittaa hyväk­symisen




Diplomityön hyväksymispäätöksen ja siihen (sekä valmistu­miseen) liittyvien asiakirjojen toimittaminen opintohallinnon palvelupisteeseen viimeistään 2 vkoa ennen sitä päivää, jolloin diplomityöntekijä valmistuu (publiikit) ja asiakirjojen käsittely koulutusohjelmassa / tiedekunnassa. Tutkinto­vaatimusten tarkastaminen, tutkinto­todistuksen kirjoittaminen yms.

Koulutusohjelmavastaava tai asiaa hoitava sihteeri toimittaa; palvelupisteen sihteeri yms., koulutuspäällikkö ja koulutus­dekaani käsittelevät




Valmistuminen diplomi-insinööriksi / arkkitehdiksi. Tutkintotodistuksen vastaanottaminen tiedekunnan publiikissa, postitse tai opintohallinnon palvelupisteestä noutaen.

Valmis diplomi-insinööri tai arkkitehti.

Liite 2. Painetun diplomityön etukannen tekstien asemointi


Yüklə 147,09 Kb.

Dostları ilə paylaş:
1   2   3   4   5   6




Verilənlər bazası müəlliflik hüququ ilə müdafiə olunur ©muhaz.org 2024
rəhbərliyinə müraciət

gir | qeydiyyatdan keç
    Ana səhifə


yükləyin